Mainos

Tämän miehen johdolla haetaan Suomeen uutta Nokiaa

Työ- ja elinkeinoministeriö on tänään asettanut työryhmän pohtimaan informaatioteknologia-alan rakennemuutosta ja uuden kasvun mahdollisuuksia. Työryhmää lähtee vetämään Pekka Ala-Pietilä.

Ryhmän tehtävänä on pikaisesti arvioida sektorin kehitysnäkymiä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Työryhmältä odotetaan myös esityksiä alan yrittäjyyden lisäämisestä, sekä arviota siitä, kuinka alalta vapautuva työvoimaa voitaisiin käyttää parhaiten hyväksi.

Käytännössä ryhmän tehtävänä voidaan siis pitää Nokian kaltaisten menestystarinoiden masinoimista.

– Työryhmältä odotetaan rohkeita, innovatiivisia ja konkreettisia esityksiä siitä, miten edesautetaan vapautuvan osaavan henkilöstön ripeää työllistymistä, toteaa elinkeinoministeri Jyri Häkämies.

Suomen ICT-klusteri 2015 -työryhmä aloittaa työnsä välittömästi ja sen toimikausi päättyy vuoden lopussa.

Työryhmän puheenjohtaja Ala-Pietilä on valtion sijoitusyhtiö Solidiumin hallituksen puheenjohtaja.

Aiemmin Ala-Pietilä on työskennellyt Nokiassa vuodesta 1984, muun muassa toimitusjohtajana. Hän kuitenkin erosi yllättäen yhtiön palveluksesta vuonna 2006.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.