Tämä pilaa lomamatkan!

Kysyimme Helmen Bion3-sivuston viikkokyselyssä, mikä pilaa lomamatkan. Vastanneista suurin osa oli sitä mieltä, että reissu on pilalla, jos ruoansulatus menee sekaisin.

Bion3-sivuston viikkokyselyyn vastanneet kertoivat, mitkä asiat pilaavat loman. Suurin osa vastanneista eli 37,5 prosenttia piti pahimpana vaihtoehtona ruoansulatuksen häiriöitä.

"Moni muukin asia voi pilata matkan, mutta tämä on todennäköisin syy." Matkoilla joskus

"Koska se että maha on sekaisin, on ainoa näistä mitä ei voi sivuuttaa Scarlettimaisella kommentilla: ajattelen tätä sitten myöhemmin!" Marttiliini

"Olen keliaakikko ja muutenkin hankalasti allerginen. Suoliston rajun kivun ja äkkityhjennyksen lisäksi myös iholla KAMALA KUTINA." ladyBlue

"Olisihan se hirveää, jos lomamatkalla tulisi vaikka ruokamyrkytys. Ulkomaan sairaalat eivät ole mitään parhaimpia "hoitoloita". Kotiintuliaisiksi salmonella tai muu vastaava..." nowem

Matkatavaroiden kadotessa on itku herkässä

Toiseksi eniten vastaajia harmitti matkatavaroiden katoaminen. Uusien vaatteiden hankinta ja omien tavaroiden odottelu pilaisivat matkan 19,1 prosentilta kyselyyn vastanneista.

"Jos minulla joskus olisi varaa lomamatkaan, niin uusien matkatavaroiden hankkimiseen ei riittäisi enää rahkeita, kun minkäänlaista luottokorttiakaan en enää omista." Löpis

"Eipä noissa oikeen muita vaihtoehtoja ollut! Aina voi vähän katsoa mitä syö, niin on vain pieni mahdollisuus saada vatsapöpöjä. Taskuvarkaudet voi jo ennalta ehkäistä, samoin auringossa palamisen....vai mitä? Huonon hotellin voi aina vaihtaa! Mikäli matkatavarat häviävät toisten mokailun takia.. Kuis käy? Joudut ostamaan kaiken tarvittavan, mikäli et halua käännellä kalsareita ja nuuhkia hikisiä rintsikoita koko loman ajan." lungisti

"Kerran olen joutunut odottamaan miltei viikon matkatavaroita, ja silloin oli kyllä itku herkässä! Mutta en kyllä haluaisi matkalla sairastuakaan..." omg

Kurja hotelli pilaa lomaelämyksen

Myös taskuvarkaus pilaisi monelta koko matkan. 16,3 prosenttia vastanneista pelkäsi taskuvarkaan pilaavan aurinkoloman. 13,1 prosenttia vastaajista puolestaan uskoi lomailun menevän piloille huonon hotellin vuoksi.

"No, ottaahan se päähän, jos on niin huolimaton, että voro pääsee iskemään." kikka

"Olen joskus joutunut yöpymään kurjassa hotellissa enkä tykännyt yhtään. Siellä veti ikkunoista ja ikkunoissa oli hämähäkinseittejä... Mietin silloin, että jos seuraavan kerran olen yötä hotellissa, niin sen pitää olla parempi,siisti ja ylellinen, ei mikään murjua muistuttava "luukku"." reissaaja

Auringon polttama iho pilaisi lomamatkan vain 5,4 prosentilta vastaajista. 8,8 prosenttia vastaajista löysi lomamatkan pilaavan tekijän vaihtoehtojen ulkopuolelta. Muun muassa humalaiset turistit olivat suuri ärsytyksen aihe.

"Jos palan auringossa, niin loppuloma menee varjossa kölliessä. Kääntyminenkin sattuu... Ei kiva!" burn

"Känniörveltäjät niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Jäisivät kotiinsa. Se tulee halvemmaksikin!" Itkupilli

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat