Tämä oli MTV:n vuoden luetuin uutinen

Viime vuoden luetuin uutinen koski verkkopankkien haavoittuvuutta.

Marraskuun lopulla julkaistu uutinen varoitti suomalaisia mahdollisista tulevista hyökkäyksistä verkkopankkeihin. Kymmenen luetuimman uutisen listalla on myös kaksi muuta samaa aihetta käsittelevää artikkelia.

Verkkopankkihyökkäysten lisäksi suomalaisia kiinnostivat muun muassa MTV:n sääuutiset. Suosituimpien listalla ovat esimerkiksi ennustukset erittäin voimakkaista ukkosista sekä ennustetusta ja tulematta jääneestä helleaallosta.  

Myös rikokset kiinnostivat MTV Uutisten lukijoita. Varsinkin Vilja Eerikan tapaus ja lastensuojeluasiat sekä Jenna Lepomäen isän saama karmea viesti vankilasta keräsivät lukijoita.

Niin sanottujen kovien päivän uutisten lisäksi luetuimpien listalle kipuaa vuosi toisensa jälkeen myös juttuja, jotka jollain tavoin auttavat ihmisiä arjessa. Tänä vuonna kymmenen suosituimman jutun joukossa muun muassa varoiteltiin, kuinka moni pesee vaatteensa likaisiksi pesukoneessa.

MTV Uutiset on myös tarkastellut mobiililaitteilla luettuja uutisia. Siellä suosittujen kärki eroaa hieman perinteisistä verkossa suosituista uutisista. Mobiililaitteilla on luettu muun muassa teinien kielenkäytöstä (Vallah, yolo ja swag - näillä pärjää teinien kanssa) ja nuorten energiajuomista (Opettaja ei saa viedä oppilaan energiajuomaa). 

Lue myös:

    Uusimmat