Kuopiosta Niuvanniemen oikeuspsykiatrisesta sairaalasta karannut nainen on saatu kiinni Kuopiossa, kertoo poliisi.
Nainen oli kateissa neljättä päivää. Poliisi oli tiedottamisessaan vaitonainen, koska henkirikokseen syyllistynyt nainen saattoi poliisin mukaan seurata itseään koskevaa uutisointia.
– Etsintäkuulutettu tavattiin poliisitehtävän yhteydessä maanantai-iltana. Kiinniotto sujui rauhallisesti ja hänet palautettiin Niuvanniemen sairaalaan. Poliisi kiittää saamistaan yleisövihjeistä, Itä-Suomen poliisi kertoo.
Poliisille sateli vihjeitä pitkin päivää.
– Vihjeitä on tullut päivän mittaa ympäri Suomea. Tällä hetkellä maastoetsintöjä ei ole käynnissä, kerrottiin illalla kahdeksan jälkeen Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta MTV Uutisille.
Poliisi on aiemmin kertonut, että naista etsitään maanlaajuisesti.
– Tieto karkaamisesta on välitetty laajasti kaikkiin poliisin johto- ja tilannekeskuksiin. Hänet on etsintäkuulutettu. Tavattaessa siis ainakin pitäisi olla tiedossa, kenestä on kyse, sanoi komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista aiemmin MTV Uutisille.
Poliisi julkaisi perjantaina iltapäivällä karkaamisen jälkeen naisen kuvat, jotka olivat tallentuneet sairaalan valvontakameroihin. Joutjärven mukaan vihjeitä on tullut "Hangosta Utsjoelle" saakka, ja naisen löytämiseksi virkavallan tulisi saada tarkempia vihjeitä. Siten etsintää osattaisiin kohdistaa entistä paremmin.
– Varaudumme toki siihen, että hän pystyy liikkumaan julkisilla tai saamaan kyydin, joten hän voi olla jo kaukana Pohjois-Savosta. Myös se mahdollisuus on, että hänet löydetään maastosta menehtyneenä, komisario sanoi.
Taustalla henkirikos
Iltalehden tietojen mukaan nainen on Keravalla tehdystä taposta tuomittu nainen.
MTV Uutiset kertoi kesäkuussa, että Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi tuomion tapauksesta, jossa 27-vuotias nainen tappoi miehen iskemällä tätä puukolla yli kymmenen kertaa Keravalla viime vuoden elokuussa.