Tämä asia yllätti Linnea Leinon Putouksessa – työkaverin julkisuuskuva piti paikkaansa

Putous-näyttelijä Linnea Leino punaisella matolla:"Jännitys kasaantuu yhteen viikonloppuun" 2:31
Linnea Leino saapui Kultainen Venla -gaalaan juuri ennen Putouksen ensimmäistä livelähetystä.

Putouksen ensikertalainen Linnea Leino ei ollut ennakkoluuloja kollegoistaan ennen heihin tutustumista. 

Linnea Leino ei tuntenut aiemmin Putouksen muita tähtiä, paitsi Heikki Rannan kaukaisesti. Työryhmästä on tullut kuukausien aikana tiivis porukka. 

–  Meidän ensitapaamisemme oli marraskuussa. Muistan, että jo ensitapaamisella tunnelma oli luonteva ja rento, Leino muistelee.

Leino ei ollut luonut työkavereistaan mielikuvia heidän julkisuuskuvien perusteella. Kenestäkään ei ole noussut esiin myöskään yllättäviä piirteitä. 

– Muistan kyllä sen Christofferista (Strandberg), kun olen nähnyt häntä telkkarissa, ja olen miettinyt, että hän vaikuttaa niin mukavalta. Sitten kun tavattiin, niin olin, ettei voi olla totta, hän on oikeastikin niin mukava!

 Putous MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa lauantaisin kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat