Talvivaarasta kiistellään Sotkamossa

Talvivaaran kaivoksen ympäristöhaitat jakavat sotkamolaisten mielipiteitä.

Osa kuntalaisista antaisi kaivosyhtiölle työrauhan ympäristöongelmien korjaamiseksi, toiset olisivat valmiita jopa sulkemaan kaivoksen.

Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppisen mukaan paikkakuntalaisten suhtautuminen kaivokseen vaihtelee.

- Tuntemukset jopa naapureitten kesken saattavat hyvinkin paljon vaihdella kaivoksen vaikutusalueella, joka on suurempi kuin alunperin ehkä kaavailtiin.

Sotkamon kunta on hankalassa välikädessä. Matkailun kasvu on pysähtynyt tänä vuonna ja kaivoksen tuomat verotulot jäävät vaatimattomiksi.

- Tässä on varmasti käynyt sillä tavalla, että todelliset vaikutuksen kunnan tulopuolelle ikään kuin ennustettiin muutamaa vuotta aikaisemmaksi, Kauppinen toteaa MTV3 Uutisille.

Ympäristöministeriö arvioi eilen, että kaivoksen valvonta on ollut riittävää.

(MTV3)

Katso Keimo Lehtiniemen juttu:

Lue myös:

    Uusimmat