Talvivaaran turmapaikalla rikkivetykaasuja

Poliisi epäilee, että työtapaturma aiheutti työntekijän kuoleman Talvivaaran kaivosalueella tänään.

Poliisille tuli ilmoitus 15.3. kello 9.30 Sotkamosta Talvivaaran kaivosalueelta, missä työntekijä oli menehtynyt. Poliisi on tutkinut aluetta välittömien pelastustoimien jälkeen ja asiasta on laadittu työtapaturman ja kuolemansyyn tutkintailmoitus.

Kuolema on tapahtunut poliisin mukaan yllättävästi ja tarkka kuolinsyy selviää myöhemmin.

Alustavien tietojen mukaan rikkivetyarvot ovat olleet koholla tapahtumapaikalla vainajan välittömässä läheisyydessä. Tämänhetkisen tiedon mukaan tapahtuneesta ei ole aiheuttanut vaaraa muulle ympäristölle.

Kuollut on 1976 syntynyt paltamolainen mies, joka työskenteli kaivosalueella. Vainajan omaisille on ilmoitettu tapahtuneesta.

Jo lyhytaikaisella altistumisella rikkivedylle vaikutuksia

Maailman terveysjärjestö WHO:n kemikaalikortin mukaan jo lyhyestäkin altistumisesta rikkivedylle voi olla kohtalokkaita seurauksia.

Aine ärsyttää silmiä ja hengitysteitä ja sille altistumisesta voi seurata vaikutuksia keskushermostolle. Altistuminen voi johtaa myös tajuttomuuteen ja jopa kuolemaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat