Talvivaaran Perä: Virhelistani liian pitkä kerrottavaksi

Talvivaaran toimitusjohtajaksi palannut Pekka Perä kertoo tehneensä viime viikkoina kaikkensa, että Talvivaaran ympäristöonnettomuuden seuraukset saataisiin hallintaan.

Perä palasi vakavan oloisen julkisuuteen tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa syytä kahden viikon poissaoloon julkisuudesta

– Olen tehnyt töitä. Meillä on koko tiimi tehnyt töitä.

Perä myönsi tehneensä paljon virheitä matkan varrella.

– Lista virheistäni on niin pitkä, että virheiden luetteleminen veisi pitkän ajan.

Perän kanssa tiedotustilaisuudessa puhunut Talvivaaran hallituksen nykyinen puheenjohtaja Tapani Järvinen kiitti Perää hyvästä työstä.

–Pekka on hoitanut asian hoidon esimerkillisesti. Yhtiön hallitusta on pidetty myös jatkuvasti ajan tasalla. Aikaa ja kustannuksia ei ole säästetty asian hoitamisessa, sanoi Järvinen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat