Talvivaaran kaivoksilla paiskii tuhat työntekijää

Kaivoksen rakentaminen on maksanut tähän mennessä jo 160 miljoonaa euroa.

Nikkelin louhinta Talvivaaran kaivoksella käynnistyy jo tänä keväänä. Nikkelikaivoksen rakentaminen on edennyt Sotkamossa poikkeuksellisen ripeästi ja ensimmäiset tilat valmistuvat jo parin viikon kuluttua. Kaivosta rakentaa parhaillaan noin tuhat työntekijää ja kyseessä onkin pinta-alaltaan ylivoimaisesti Suomen suurin työmaa. Täydellä voimalla kaivos toimii vuonna 2010.

Talvivaaran kaivostyömaalla paljaaksi hakattua aukkoa on silmänkantamattomiin. Kaivosta rakennetaan peräti 20 neliökilometrin alueella. Töitä puskee 120 urakoitsijaa ympäri Suomea. Keskikesällä työntekijävahvuus nousee 1500:een.

Kaivoksen rakentaminen on maksanut jo tähän mennessä 160 miljoonaa euroa. Kaivosyhtiöllä on kuitenkin käytössä satojen miljoonien pääoma, jolla kaivos pannaan pystyyn Kainuun, Savon ja Pohjois-Karjalan kulmaan. Nikkelimalmin louhinta alkaa jo runsaan kuukauden kuluttua.

- Rupeamme irrottamaan malmia huhtikuussa ja varsinainen tuotanto käynnistyy lokakuussa, kertoo Talvivaara Oy:n toimitusjohtaja Pekka Perä.

Talvivaara työllistää rakentamisen jälkeen vakituisesti noin 400 ihmistä. Väki on valittu ja koulutus on käynnissä. Johtoportaassa on työvoimapula.

Myöhemmin käynnistyvät kaivokset joutuvatkin ostelemaan alan avainhenkilöitä toisiltaan kovalla rahalla.

Lue myös:

    Uusimmat