Mainos

Talvivaara haittaa vieläkin seurakunnan leiritoimintaa

Kajaanin evankelisluterilainen seurakunta joutuu vieläkin rajoittamaan leiritoimintaa Kivijärvellä Talvivaaran päästöjen takia. Leirit on peruttu jo kolmantena kesänä peräkkäin. Tilanne on seurakunnan kiinteistöpäällikkö Juha Vornasen mukaan jopa aiempaa heikompi, koska Talvivaaran kipsisakka-allas petti syksyllä ja keväällä.

– Olemme ohjanneet leirit muualle. Avi-keskus velvoitti Talvivaaran tuomaan saunavettä meille ja rannan mökkiläisille. Talvivaarasta soiteltiin keskiviikkona ja kyseltiin, voivatko he tuoda tänne vesisäiliön. Pyysin toimittamaan säiliön, vaikka meillä ei tällä hetkellä siellä leiritoimintaa olekaan.

Hajuhaittoja ei Vornasen mukaan pienen Kivijärven rantamilla ole havaittu, mutta mangaanista ja sulfaatista aiheutuvien iho-oireiden takia uimaan ei ole menemistä.

– Paikka on ollut erityisnuorisotyön kokoontumispaikkana. Saunominen ja uiminen ovat tärkeä osa leireilyä. Olemme katsoneet paremmaksi rajoittaa leiritoimintaa ja viedä leirit muualle. Se tuottaa tietysti lisäkustannuksia seurakunnalle, Vornanen sanoi.

Pientä toiveikkuutta Kajaanissa kuitenkin on Kivijärven puhdistumisesta.

– Tietoa puhdistamisesta tässä kovasti odotellaan, mutta Talvivaara ei ole kertonut, milloin järven olisi tarkoitus olla puhdas. Ihan varmasti siihen menee monta vuotta, Vornanen uskoi.

– Jos Talvivaara olisi valmis ostamaan paikan, mielellämme sen myymme.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.