Talvivaara ei halunnut säikyttää työntekijöitään "puolivalmiilla" tiedolla uraanista

Talvivaaran kaivosyhtiön johdossa vain muutama henkilö tiesi yhtiön uraanisuunnitelmista ennen hankkeen julkistamista viime helmikuussa.

Yhtiön toimitusjohtajan Pekka Perän mukaan tiedotus asiasta suunniteltiin erityisen huolellisesti, koska muuten yhtiön työntekijät olisivat säikähtäneet turvallisuutensa vuoksi.

- Jos puolivalmis tieto menee eteenpäin, niin meidän työntekijät alkaa pelätä, että täällä on vaarallista olla töissä, Perä sanoo.

Talvivaara on myöhemmin saanut runsaasti julkisuutta etenkin ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja hänen lähipiirinsä osakekauppojen vuoksi. Seuraava julkisuuspiikki yhtiötä odottaa, kun lupa uraanin talteenotosta ratkeaa valtioneuvostossa.

(MTV3)

Katso Keimo Lehtiniemen juttu: (Huomenta Suomi 1.10.2010)

Lue myös:

    Uusimmat