Talviuniltaan herännyt häirikkökarhu lopetettiin Lieksassa

Lieksan poliisi lopetti tänä iltana aikuisen uroskarhun, joka oli tappanut maalaistalon pihapiiristä koiran ja haavoittanut toista. Karhu vieraili Hattuvaaran kylässä sijaitsevan talon pihamaalla viime yönä isäntäväen ollessa poissa kotoa. Karhu tappoi riimussa olleen hirvikoiran ja söi sen puoliksi. Loput se kätki lumen alle, koska ei saanut koiran riimua irti. Karhu haavoitti myös toista pihalla ollutta koiraa, joka kuitenkin pelastautui ulkorakennuksen alle.

Kyseessä on todennäköisesti sama karhu, josta on tehty talven aikana havaintoja itärajan pinnassa. Tapahtumapaikalta on matkaa rajalle parikymmentä kilometriä.

Asiantuntijoiden mukaan on harvinaista, että karhu on lähtenyt liikkeelle sydäntalvella, ja varsinkin sen saalistusta pidetään ennenkuulumattomana. Poliisi kuuli ennen karhun lopettamispäätöstä riistantutkimus- ja metsästysviranomaisia. Muutaman kilometrin säteellä tapahtumapaikasta asuu useita perheitä, joissa on lapsia, karjaa ja kotieläimiä. Sen vuoksi poliisi ei halunnut ottaa sitä riskiä, että nälkiintynyt karhu jatkaa saalistustaan pihapiireissä.

Karhu lopetettiin ampumalla, kun se palasi pihapiiriin illalla. Eläimen ruho huutokaupataan ensi viikolla.

Petoeläimet ovat työllistäneet Lieksan poliisia runsaasti viime vuosina. Karhuista ja susista on aiheutunut lukuisia vaaratilanteita, kun ne ovat liikkuneet talojen pihoilla ja jopa kaupungin keskustassa.

- Karhujen osalta tätä on jatkunut viitisen vuotta, mutta susien kohdalla enemmälti vajaan vuoden. Asukkaiden turvallisuuden takaamiseksi poliisi on karkottanut ja jopa lopettanut petoja sekä puoltanut paikallisten metsästäjien lupahakemuksia susikannan vähentämiseksi asutuksen lähettyviltä, kertoo poliisipäällikkö Pentti Nurminen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat