Talvisodan henkeä Ranskassa

Kun lähdin lomalle kolme viikkoa sitten, jätin taakseni sen mahdottoman Ranskan, jossa oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelu on yhä niin vahva, ettei edes pienimmästä talousuudistuksesta päästä sopuun – ei sittenkään, vaikka molemmat osapuolet vaativat ja toivovat samaa ollessaan vallassa, sillä molemmat kaatavat saman asian ollessaan oppositiossa.

Kansallinen yhtenäisyys on noussut sellaiselle tasolle, että sitä voi täällä pitää jo suoranaisena ihmeenä.

Eikä sittenkään, vaikka tällä mahdottomalla sisäisellä nahistelullaan Ranska on jo vaaraksi koko euroalueelle, eikä sittenkään, vaikka asia täällä ihan hyvin tiedostetaan.

Kun palasin lomalta, tulin maahan, jota en tunne! Kansallinen yhtenäisyys on noussut sellaiselle tasolle, että sitä voi täällä pitää jo suoranaisena ihmeenä.

Ranskalaisilla on aina ollut syvällä sisimmässään symbolien arvon ymmärtäminen enemmän kuin muilla. Saksan ja Ranskan sovun symbolina presidentti Mitterrand otti ja piti kädestä kiinni liittokansleri Kohlia Verdunin juoksuhaudoilla – se valokuva on hitsaantunut jokaisen ranskalaisen kollektiiviseen muistiin.

Viime sunnuntaina Ranska loihti näytöksen, jolle koko maailma haukkoi henkeään; neljän miljoonan hengen marssin terrorismia vastaan maailman mahtimiehet rohkean päättäväisinä keulassa. Myös se kuva jää kaikkien muistiin ja symbolisoi terrorismin vastaista yhteistä rintamaa.

Tiistaina tapahtui monta pientä ihmettä maassa, jossa vallassa olijoita vastaan on aina taisteltu aina lukuisiin vallankumouksiin asti. Pääministeri Manuel Valls piti kansalliskokouksessa puheen, jota luonnehdittiin historialliseksi. Jos meillä presidentti Sauli Niinistö piti parhaimman suomalaisen uudenvuodenpuheen vuosikymmeniin, niin täällä Ranskassa Vallsin puhe ohitti kyllä vielä senkin.

Edellisestä kerrasta, jolloin Ranskan kansalliskokous on laulanut Marseljeesiä, on kulunut lähes sata vuotta!

Lisäksi hän esitti sen tavalla, joka ei totisesti jättänyt ketään kylmäksi salissa. Koko kansalliskokous, oppositio mukaanluettuna, osoitti lukuisia kertoja suosiotaan aivan raivoisasti – välillä jopa nousten seisomaan. Du jamais vu! Ei todellakaan koskaan aiemmin täällä nähtyä!

Vielä hämmästyttävämpää ja selkäpiihin asti menevää oli katsoa ja kuunnella, kun kansalliskokous lauloi seisten ja yhtenä miehenä Marseljeesin, Ranskan kansallislaulun. Se tuli raivoisasti suoraan sisälmyksistä, des tripes, kuten ranskalainen sanoo, sillä se tapahtui täysin spontaanisti ja yllättäen.

Kansanedustaja Serge Grouard aloitti laulun epäröiden – ja sai nopeasti mukaansa koko valtavan salin. Edellisestä kerrasta, jolloin Ranskan kansalliskokous on laulanut Marseljeesia, on kulunut lähes sata vuotta! Viimeksi Ranskan kansanedustajat tekivät sen 11.11.1918 ensimmäisen maailmansodan teurastusten päättymisen kunniaksi.

Valls toisti asiansa kolmeen kertaan, terminä laïcité, laïcité, laïcité! Sen hän antoi tulla lähes huutaen, sillä katolisen kuningasvallan jälkeen vallankumouksesta alkaen se on aina ollut tärkeä sana ja keskeinen asia Ranskan tasavallalle.

Laïcité tarkoittaa tunnustuksettomuutta, sitä, että virallisen tasavallan on pysyttävä uskonnoista erossa, mutta kaikkia uskontoja on suvaittava ja kunnioitettava. Koululaitoksella on tässä keskeinen tehtävä, teroitti Valls. Hän puhui intohimoisesti myös siitä, miten Ranska ei olisi Ranska ilman juutalaisia, ja valitti, ettei juutalaisten turvallisuudesta ole huolehdittu tarpeeksi viime vuosina.

Hän kertoi, että hänellä on myös hyviä ja läheisiä muslimiystäviä. Eräs heistä oli sanonut Vallsille olevansa häpeissään Ranskan muslimien puolesta. Vallsin mukaan asiat täytyy hoitaa niin, ettei juutalaisten tarvitse pelätä eikä muslimien hävetä Ranskassa.

– Tässä maassa on tilaa niille molemmille ja kaikille uskonnoille, hyvässä sovussa! hän vakuutti lähes tuskastuneena ja sai raikuvat aplodit.

Valls antoi myös korostetun selvän tuen sisäministeri Bernard Gazeneuvelle ja tämän päättäväisille toimille ja selkeäsanaisuudelle. Ja silloinkin kansalliskokous pomppasi pystyyn osoittamaan suosiotaan. Gazeneuve ei edes peittänyt liikutustaan, niin yllättynyt hän oli.

Yli 80 prosenttia ranskalaisista onkin nyt sitä mieltä, että presidentti Hollande ja pääministeri Valls ovat hoitaneet tämän kriisin hyvin. Se on aivan ennennäkemätöntä yksimielisyyttä maassa, jossa kansa on jatkuvasti vallanpitäjiä vastaan jo pelkästä periaatteesta.

Täällä on siis käynyt niin kuin Suomessa talvisodan aikaan; yhteinen vihollinen on yhdistänyt kansan. Täällä vihollisen nimi on terrorismi. Vain kaksi henkeä jäi puuttumaan kansalliskokouksen tiiviistä yksimielisyydestä; sen kaksi Front Nationalia eli äärioikeistoa edustavaa kansanedustajaa, jotka istuivat kuin tatti muiden aplodeeratessa.

Kuinka kauan tämä kauan kaivattu yksimielisyys kestää, se jää nähtäväksi. Mutta sen syntyminen näin vahvana ja vaikuttavana on hämmästyttävää.

Vasemmistofilosofi ja Mitterrandin entinen neuvonantaja Régis Debray puolestaan muistutti tänään, että Ranskan tammikuun iskuista ei saa tulla Yhdysvaltain syyskuun 11:ttä. Debrayn mukaan syyskuun 11. oli oikeusvaltion loppu Atlantin takana Guantanamon vankileireineen.

Ranska ei saa pettää sivilisaatiota, hän varoitti.