Talvimyrsky sotkee kiitospäivän liikennettä Yhdysvalloissa, Välimerelle lunta

Talvi etenee Euroopassa jo kohti Välimerta. Yhdysvalloissa yhä jatkuva talvimyrsky sotkee kiitospäivän menoliikennettä.

Yhdysvalloissa talvimyrsky kulkee kohti itää.

– Myrsky toi jo maanantaina lunta harvinaisen etelään, Teksasiin asti. Myrsky voimistuu yhä matkallaan itään. Se saa lisävoimia Meksikonlahden lämmöstä ja liikkuu seuraavan vuorokauden aikana itärannikkoa pitkin kohti pohjoista, sanoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Yli 40 miljoonan amerikkalaisen arvioidaan matkustavan näinä päivinä lomanviettoon.

– Itäiset osavaltiot saavat kaatosadetta, lumipyryä, myrskyisiä tuulenpuuskia tai jopa kaikkia niitä. Kiitospäivänä torstaina myrskymatala puhaltaa jo Kanadassa arktista ilmaa kohti etelää.

Euroopassa kylmää ilmaa on päässyt virtaamaan pohjoisesta aina Balkanille ja Italiaan asti. Mukanaan se on tuonut lunta. Lämpötila jää ylimmilläänkin Itä-Euroopassa lähelle nollaa.

– Keskiviikkona sakeimmat lumisateet tulevat todennäköisesti Italian keskiosiin, Apenniinien itäpuolelle. Italian lumisateita voimistaa kylmän ilman virtaaminen lämpimän meren yli. Lumisade saa lämpimästä merestä paljon energiaa ja kosteutta, toteaa Pekka Pouta.

Jatkossakin Euroopassa vallitsee selvästi keskimääräistä viileämpi ja sateisempi säätyyppi. Lähimmät suomalaisittain kesäiset alueet ovat Kanaria ja Lähi-itä.

Suomen ja maailman säätietoja MTV:n sääsivustolla

 

Lue myös:

    Uusimmat