Talvimatkailu tuo tuhansia pätkätyöpaikkoja

Alkamassa oleva laskettelukeskusten matkailusesonki on tuhansille suomalaisille osan talvea kestävä pätkätyö. Pätkätyöläisten matka käy useimmiten etelästä pohjoiseen, mutta nyt työvoimaviranomaiset haluaisivat muuttaa työvoimavirran suuntaa.

Talvimatkailu lisääntyy vuosi vuodelta. Nyt rakennetaan esimerkiksi Kittilään vuosittain 1000 uutta vuodepaikkaa. Ja kasvavia matkailijavirtoja palvelemaan tarvitaan yhä enemmän työntekijöitä, pelkästään esimerkiksi Kittilä-Kolari alueella jo yli 2 000 ihmistä.

- Kolarin ja Kittilän alueelta noin neljä sataa on tämmöstä pätkätyöntekijää, ehkä 400 - 500, mutta heistä on sitten noin 300 tulee muualta kuin Lapin läänistä, palveluneuvoja Raili Rautiola Kittilän työvoimatoimistosta kertoo.

Tällä hetkellä pätkätyöläisten virta käy talvella etelästä pohjoiseen. Mutta työvoimaviranomaisten mielestä tämän ei tarvi olla itsestäänselvyys. -Toivomme, että jo täältä joskus etelään päin lähteneet työntekijät ymmärtäisivät tai haluaisivat tulla takaisin eli koettaisiin Lappi niin houkuttelevana, että tänne voi tulla takaisin myös työhön ja vaikka ei olisi ympärivuotisesti töitä, niin voisi tehdä täältä päin sitten etelään niitä keikkoja laivoille ja terasseille kesäajaksi, Rautiola pohtii.

Viime vuosina pohjoisen työnantajat ovat panostaneet myös kausityöntekijöiden viihtymiseen esimerkiksi järjestämällä useimmiten asuinolosuhteet asiallisiksi.

(Kymmenen uutiset 07.11.2002)

Lue myös:

    Uusimmat