Talviloma alkaa arktisissa merkeissä

Etelä-Suomen talvilomien alkua varjostaa huono ajokeli. Sunnuntaiaamuun mennessä ajokeli saattaa olla hyvinkin huono, ennustaa Forecan meteorologi Kristian Roine.

- Keli muuttuu ehdottomasti huonoksi sunnuntain vastaisena yönä, kun maahan saapuu lumisade lounaasta. Ajokeli huononee erityisesti siksi, että tuuli on kova, ja se pöllyttää myös jo valmiiksi maassa olevaa lunta, Roine kuvailee.

Lunta tulee lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 5 - 10 senttiä, eniten etelärannikolla. Sunnuntaina päivällä lumisadealue siirtyy sisämaahan päin samalla heiketen.

Sää ei muutenkaan suosi hiihtolomalaisia viikon alussa, sillä etelän kova tuuli tekee pakkasesta purevan. Pohjoisessa pakkanen puree tyynessäkin säässä, sillä lämpötila voi painua -40:een asteeseen ainakin öisin.

Sään odotetaan lauhtuvan myöhemmin ensi viikolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat