TalviAreena: Miksi kansan ääntä ei kuunnella?

Historian kolmas TalviAreena-tapahtuma on kirvoittanut poliitikot keskustelemaan tänään suomalaisen demokratian tilasta.

Eilen julkaistu tutkimustulos kertoo, että vain 36 prosenttia kansasta luottaa poliitikkoihin hyvin tai melko paljon. MTV:n TalviAreenassa keskustelijat arvelivat epäluottamuksen johtuvan muun muassa siitä, että nykyään päätökset tehdään kansaa kuuntelematta.

- Puheiden ja konkreettisten päätösten välillä on ristiriita eli puhutaan ympäripyöreitä ilman että tartutaan konkreettisesti epäkohtiin, joita ihmiset arjessa havaitsee, sanoi kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson.

- Olen joskus tietoisesti esimerkiksi eduskunnan kyselytuntia seurattuani tarkastellut, mikä kysymys on ajanut lehdistössä tai televisiouutisissa läpi. Melkein sen on oppinut jo tietämään etukäteenkin: se on tehokas, aito mielipide. Se voi olla vähän jyrkkäkin, mutta usein aitouteen liittyy jyrkkyyttä, kertoi puolestaan eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.)

- Minusta ihminen kuuntelee toista ihmistä, jos selvästi näkee, että tosissaan tuo on – vaikka kuulija ei olisi alkuunkaan samaa mieltä edes.

Keskustelussa nousi esille myös huoli siitä, että nuorten äänestysaktiivisuus on nykyisin liian alhainen

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat