Mainos

Talvi tulee päiväksi - Katso alueesi ennuste

Keski-Suomeen ja Keski-Pohjanmaalle on luvassa lunta ja kovaa puuskittaista tuulta täksi päiväksi. Ajokeli on tänään huono erityisesti Keski-Suomessa lumentulon vuoksi ja Etelä-Suomessa on vesiliirron vaara.

Matalapaineen jälkipuolella tuulet kääntyvät pohjoiseen ja sää muuttuu kylmemmäksi Etelä-Suomea myöten, joten Keski-Suomen lumet voivat hyvinkin säilyä huomiseen aamuun asti.

- Lumisade liikkuu maan keskiosasta lännestä itään. Autoilijoiden kannattaa varautua paikoin runsaaseenkin lumentuloon, ja tuulinen sää voi huonontaa myös ajokeliä erityisesti Keski-Suomessa, varoittaa Forecan päivystävä meteorologi Riikka Lahtinen.

Etelän vesisade haittaa paikoin liikennettä

Eteläisessä Suomessa sateet tulevat pääosin räntänä ja vetenä, ja Lappiin on luvassa poutaa.

- Sade saattaa olla Etelä-Suomessa paikoitellen niin rankka, että autoilijoilla on vaara joutua vesiliirtoon, varoittaa Liikenneviraston liikennekeskuspäällikkö Marketta Udelius.

Udelius varoittaa myös tienpintojen jäätymisestä illalla 18-21 välillä etelässä, mikäli tien pinta on vielä märkä.

Tämän hetkisten ennusteiden mukaan etelän vesisade saattaa tulla myös lumena illalla ja iltayöstä.

VR:n mukaan kauko- ja lähijunat saattavat myöhästellä eri puolilla Suomea kiskojen liukkauden vuoksi.

Katso alla olevista kuvista, miten saderintama etenee:

(MTV3)

Katso päivitetty keliennuste Liikenneviraston sivuilta

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.