Talvi tulee - muista ainakin nämä

Sää kylmenee viikonloppuna ja edelleen alkuviikolla maan etelä- ja keskiosassa. Ensi viikon alussa pakkasia mitataan myös päivällä etelässä asti.

Viimeistään nyt omakoti- ja rivitaloissa asuvienkin pitää varautua talveen.

Muistilista talven varalle

- Puhdista sadevesijärjestelmä eli tyhjää kourut ja sadevesikupit lehdistä ja muusta roskasta. Jos järjestelmä jää puhdistamatta ja jäätyy roskaisena tukkoon, vesi ei pääse suojan tullen enää valumaan normaalia reittiä, vaan kastelee seinät ja sokkelit. Tiiliseinä voi jäätyessään jopa haljeta.

- Tarkista, että myös salaojat vetävät.

- Koska ensi viikoksi luvataan taas suojaa, kaivoon ujutettavan sulatuskaapelin kevättä varten voi ostaa viikonloppuna, koska sen ehtii asentaa vielä ensi viikolla.

- Kiipeä katolle ja tarkista, että kaikki on kunnossa, esimerkiksi piipun juuressa läpiviennit. Jos huomaat vauriota, tilaa korjaaja heti ja suojaa repsottava/vuotava kohta. Tasakattoisissa taloissa pitää puhdistaa myös kattokaivot. Tuiskuava lumi löytää tiensä pieniinkin reikiin, joita esimerkiksi oravat tehokkaasti suurentavat. Onko antenni kiinni?

- Muista turvavaljaat ja pitävät kengät. Sadevesikourujen puhdistaminen tikkailta on hankalaa, joten kokeile U-mallista suutinta vesiletkussa. Vanha salibändymaila teipattuna tukevasti harjanvarteen on halpa kikka.

- Tarkista talon alapohjan tuuletus ja ilmankierto. Eli kissanluukut auki. Mutta muista, että heikosti eristetyt vesijohdot ja viemärit alapohjassa voivat samalla jäätyä.

- Kokeile, että termostaatit ja muut säätöventtiilit eivät ole jymähtäneet kesällä yhteen asentoon. Ilmaa vesipattereiden putkisto, jotta patteri lämpiää.

- Uusi ikkunan tiivisteet, jos ikkunasta vetää. Muista jättää pieni rako yläreunaan ilmanvaihdon takia. Jopa 25 prosenttia lämmöstä voi karata ikkunoiden kautta. Ikkunoiden peittäminen kylmäksi yöksi vähentää lämpöhukkaa.

- Puhdista ja/tai vaihda ilmastointilaitteen ja ilmalämpöpumpun suodattimet. Säädä lämmöntalteenotto talviasentoon. Jos talossa on painovoimainen ilmanvaihto, säädä venttiilit pienemmälle.

- Suojaa puutarhakalusteet ja grilli talvelta. Vie nesteet ulkovarastosta lämpimään. Peitä lasten hiekkalaatikko.

- Varaa pihalta alue aurattavalle lumelle.

- Ota esille lumikola, harjat ja lapiot. Osta hiekoitussoraa. 

- Tyhjennä puutarhaletkut.

- Suojaa polttopuut ilmavasti esimerkiksi kevytpeitteellä. Vain kuiva puu palaa puhtaasti

- Tarkista, että kaikki ulkovalot toimivat. Lamppuja on mukavampi vaihtaa nyt kuin 20 asteen pakkasessa.

- Tarkista polttoöljyn määrä. Onko poltin huollettu?

- Kilpailuta sähkölaskusi.

Lähteet: Omakotiliitto, Suomela.fi, Hometalkoot.fi

Lue myös:

    Uusimmat