Tältä näyttää YouTube-Suomi

HIM. Nightwish. Euroviisuvoittonsa ansiosta myös Lordi. Suomalaisbändit jyräävät YouTube-videoissa, mutta miten muuten Suomi näkyy videopalvelussa?

MTV3 kaiveli YouTuben Suomi-kuvaa perehtyen erityisesti siihen, miltä Suomi ja suomalaiset näyttävät YouTubessa muiden silmin.

Videopalvelussa suomalaiset tunnetaan muun muassa mokailusta sekä dokailusta, ilmakitaran vingutuksesta ja tumput suorana istumisesta. Ja sitten vielä näistä!

Hilipati hillaa, jalituli jallaa

Eräs kenties tunnetuimmista ja samalla yllätyksellisimmistä Suomi-ilmiöistä YouTubessa on kansanmusiikkiyhtye Loituman Ievan polkka. Polkasta on videopalvelussa lukuisia eri versioita, joita on katsottu yhteensä kymmeniä miljoonia kertoja.

Pelkästään englanninkielisen käännöksen sisältävää polkkavideota on katseltu yli 2,5 miljoonaa kertaa, polkan teknoversiota puolestaan huikeat 8 miljoonaa kertaa.

Englanninkielisissä kommenteissa todetaan muun muassa, että kun Ievan polkan on kerran kuullut, ei sitä voi unohtaa. Ehkä eräs osa viehätystä ovat sen kummalliset sanat, joita myös englanninkieliset ovat intoutuneet arvailemaan.

- Dim dam dibadipuh helli bam do da hello, eräs biisin kuunnellut kommentoi sanoitusta.

Ievan polkan suosiota on siivittänyt myös Loituma girl-niminen piiroshahmo, joka rallattaa laulua piirretyissään.

Ne vihaiset linnut

Sen sijaan mikään yllätys ei liene, että myös Angry Birds-videoita on katseltu YouTubessa kymmeniä miljoonia kertoja.

Suomalaisena saattaa tietysti harmittaa, ettei monikaan Angry Birdseistä innostunut tunnut tietävän niiden tulevan Suomesta.

- Nämä linnut ovat luultavasti Uudesta-Seelannista, eräässäkin kommentissa arvaillaan.

Uudesta-Seelannista??? Eiiiiiiiiii!

Suomi on rallikansaa - oijoijojioi!

Suomalaiset tunnetaan rallikansana ja näin on myös YouTubessa. Toki tästä videosta suomalaiset eivät välttämättä haluaisi tulla tunnetuksi.

Suosituimpiin suomalaisvideoihin kuuluu nimittäin rallipätkä, jossa kuski toisensa jälkeen ajaa ulos mutkassa Pirkanhovin vuoden 2004 rallissa.

Pätkää ja suomalaisten "rallitaitoja" ihmetellyt jo reilut 6 miljoonaa katsojaa.

Åken charmi puree myös maailmalla

Suomalaista tanssin ilosanomaa YouTubessa levittää muun muassa Åke Blomqvist, jonka hilpeä discotanssivideo 80-luvulta on jo kerännyt miljoonayleisön. Vaikka Åke opstaakin videossa tanssin saloihin suomen kielellä, on pätkä kerännyt varsin kansainvälisen yleisön.

- He näyttävät hulluilta ankoilta. Taidanpa kokeilla tätä, eräässä englanninkielisessä kommentissa naureskellaan.

Finnish guy teaches how to disco -nimisen pätkän on nähnyt yli 1 300 000 katsojaa ja kun mukaan lasketaan samasta videosta väännetty Diesel-vaatemerkin mainos nousee katsojamäärä jo yli kahden miljoonan.

Katso myös Diesel-mainos

Armin ja Dannyn kamala "ruotsalaisvideo"

Dannyn ja Armin englanninkielinen versio Tahdon sulle olla hyvin hellä -kappaleesta on puolestaan nimetty YouTubessa kaikkien aikojen karmeimmaksi musiikkivideoksi.

Videon kamaluudesta - mutta myös oudosta kiehtovuudesta - on ollut yhtä mieltä jo yli 2 miljoonaa katsojaa.

Videon esittelyssä kyseessä todetaan tosin olevan outo ruotsalainen musiikkivideo, minkä moni on tosin kiirehtinyt kommenteissa korjaamaan.

- Onneksi suomalainen musiikki on parantunut 30 vuoden takaisesta, kommenteissa lohdutetaan.

Suomalainen domino (ei se keksi)

Se alkoi kahden miehen puuhasteluna supermarketissa ja päätyi yli kahden miljoonan ihmettelijän todistamaksi YouTubeen. Kyseessä on tietenkin espoolaisessa K-supermarketissa kuvattu "supermarket-domino".

Luvan videon kuvaamiselle antoi myymälän tuolloinen kauppias, joka myöhemmin joutui puolustelemaan päätöstään.

Video nostatti ilmestyessään nimittäin myös närkästystä, kun ihmiset valittivat myytäväksi tarkoitetulla ruualla leikkimisestä.

- Yhtään tuotetta ei pahoinpidelty videon teossa, eikä pakasteita tai muita pilaantuvia tuotteita käytetty. Tuotteet saavat rajumpaa kyytiä jo kuljetusketjun aikana, myös sinun niitä kotiisi viedessäsi, videon tekijät puolustelivat YouTubessa.

Kahen kilon siika!

Suomessa on kylmää. Suomessa on järviä. Tästä seuraa siis myös pilkkivideoita. Mutta sitä, miksi niitä pilkkivideoita katsottaisiin YouTubessa yli kaksi miljoonaa kertaa ei selitä mikään - ellei sitten tämä kyseinen hillitön kalastuspätkä.

Hieman alle kaksi minuuttia kestävä video on täysin suomenkielinen, mutta lukuisista englanninkielisistä kommenteista päätellen kalamiesten ilo on välittynyt myös suomea taitamattomille.

- Tämä on paljon viihdyttävämpi kuin amerikkalaiset kalastusohjelmat, eräskin kommentoija toteaa.

Arkiston helmiä

Kiintoisaa Suomi-kuvaa tarjoilee myös vuonna 1967 kuvattu videotaltiointi, jossa soul-kaksikko Sam & Dave konsertoi Helsingin kulttuuritalolla. Videon kommenteissa ihmetellään muun muassa sitä, kuinka vaisuna suomalaisyleisö seuraa soul-miesten revittelyä.

Suomalaisten ei tarvitse kuitenkaan ottaa kommenttia vastaan turhan alemmuudentuntoisena. Ylen haastattelussa duo nimittäin kertoi, että meno yleisön joukossa oli tismalleen samanlaista kaksikon Ruotsin-keikalla. Joten vähintään yhtä hyviä oltiin kuin Ruotsi!

Näkymättömän kitaran vinguttajat ja mokailevat uutisankkurit

Runsaasti näkyvyyttä myös Suomen rajojen ulkopuolella ovat saaneet mokailevat uutisankkurimme. Ylen Kimmo Wilskan kaljaryyppyä sekä MTV3:n Kirsi Alm-Siiran tuolilta putoamista ovat ihmetelleet sadat tuhannet katsojat.

Myös kummat suomalaisilmiöt, kuten eukonkanto ja ilmakitaransoitto kiinnostavat maailmalla.

YouTubessa varsinkin ilmakitaranvinguttajia on ihasteltu ahkerasti, parhaimmillaan videoilla on miljoonayleisö. Laji tosin jakaa mielipiteitä hyvin vahvasti.

- Ei hyvänen aika. Kilpaillaanko tällaisessa muka oikeasti? Maailmanmestaruuskisat ilmakitaransoitossa? Maailma on todellakin sekaisin, eräs keskustelija lataa.

Puolustelijoitakin löytyy. Kommenteissa mainostetaan suuren osan ilmakitarataitureista soittavan myös oikeasti kitaraa. Monet myös toteavat ilmakitarana soiton olevan juuri sellaista mikä YouTubessa yleensäkin vetoaa katsojiin, eli harmitonta hauskanpitoa. Huumori kukkiikin myös videoiden kommenteissa.

- Veljeni ystävä osti muuten ilmakitaran netistä kahdellakympillä.

Lue myös:

    Uusimmat