Taloyhtiöissä tunnetaan huonosti isännöintisopimukset

Taloyhtiöiden hallitukset tuntevat huonosti isännöintiyrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen.

Suomen Isännöintiliiton selvityksen mukaan vain 40 prosenttia hallitusten jäsenistä tietää, vastaako isännöintipalvelu sitä, mistä on sovittu. Hallitusten puheenjohtajistakin joka viides on tietämätön sopimuksen sisällöstä.

- On todella huolestuttavaa, että hallitusten jäsenet tuntevat sopimuksia näin huonosti. Kyse on kuitenkin asiakkaiden omaisuuden hoidosta, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä huomauttaa.

Sopimuksen heikko tunteminen lisää myös tyytymättömyyttä isännöitsijää kohtaan, kun isännöintipalvelun tilaaja ei tiedä, millaista palvelua hän itse asiassa onkaan tilannut.

- Esimerkiksi isännöitsijän yhteydenpidon määrästä ja taloyhtiön viestintäpalveluista pitäisi sopia selkeästi, jotta molemmat osapuolet tietävät, miten toimitaan, Heikkilä sanoo.

Suurin osa isännöintiyritysten asiakkaista näyttää kuitenkin olevan tyytyväisiä saamaansa palveluun. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi olevansa vähintään tyytyväisiä isännöintiin. Tyytymättömimpiä ovat hallitusten alle 45-vuotiaat jäsenet ja pääkaupunkiseudun taloyhtiöt. Uusissa taloyhtiöissä ollaan vähemmän tyytyväisiä kuin vanhoissa.

Valtakunnallinen isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus toteutettiin nyt neljännen kerran. Marras-joulukuussa tehtyyn kyselyyn vastasivat taloyhtiöiden hallitusten jäsenet noin 7 400 taloyhtiöstä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat