Taloyhtiöiden antenniverkkojen kunnostuksessa alkaa tulla kiire

Kiinteistöliitto aloitti valtakunnallisen tiedotuskampanjan tietoliikenneuudistuksista

-

Suomen kiinteistöliitto kiirehtii taloyhtiöitä selvittämään yhteisantenniverkkojen kunnon. Liiton mukaan ennen 1990-lukua rakennetuissa taloissa tarvitaan jakoverkon kunnostus, jos asunnoissa halutaan katsella digitaalisia televisiolähetyksiä ja käyttää nopeita internetyhteyksiä kaapeliverkon kautta.

Kiinteistöliitto aloitti maanantaina yhdessä Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton ja Satelliitti- ja antenniliiton kanssa tiedotuskampanjan siitä, mitä muutoksia uudet palvelut aiheuttavat taloyhtiöissä. Seminaarikiertue lähti liikkeelle Jyväskylästä. Vuoden mittaan liitot järjestävät vastaavanlaisia seminaareja parillakymmenellä paikkakunnalla.

Satelliitti- ja antenniliiton SANT:n puheenjohtaja Raimo Perämaa arvioi, että yhteisantennia käyttävistä yhtiöistä vasta 10-15 prosenttia on hoitanut verkkonsa digikelpoiseksi. Jäljellä oleva kunnostusurakka koskee noin 36 000 taloyhtiötä.

Perämaan mukaan taloyhtiöiden pitäisi tehdä tilaukset asennustöistä pikapuolin, jotta antenniverkot ehditään laittaa kuntoon vuosiksi 2006 ja 2007. Suomessa siirrytään yksinomaan digitaalisiin televisiolähetyksiin elokuussa 2007, jos viestintäviraston työryhmän esittämä aikamäärä vahvistetaan muutoksitta.

Enemmistöpäätös yhtiökokouksessa


Kiinteistöliiton lakimies Tiina Hallberg muistutti, että kaapelitelevisioita ja muita antennijärjestelmiä koskeva päätöksen teko helpottui vuoden 2001 asunto-osakeyhtiölain muutoksen yhteydessä. Tekniikkaa voidaan hankkia yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä ja kattaa kulut yhtiövastikkeella. Yhtiövastikkeen peruste puolestaan määräytyy yhtiöjärjestyksen mukaisesti esimerkiksi pinta-alan mukaan.

-Kiinteistö ja rakennus voidaan siten saattaa vastaamaan ajankohdan tavanmukaisia vaatimuksia, mutta osakkeenomistajan maksuvelvollisuus ei saa muodostua kohtuuttoman ankaraksi, Hallberg selvitti.

Kiinteistöliiton mukaan yhteisantennitalot tarvitsevat digikanavien katseluun vahvistinlaitteet, joiden kustannukset ovat tyypillisimmillään noin 500-800 euroa taloyhtiötä kohti. Lisäksi jakoverkon tulee olla riittävän suorituskykyinen. Vanhoissa taloissa jakoverkon kunnostuksen kustannukset ovat 60-100 euroa huoneistolta.

STT-JUSSI KAKSONEN

Lue myös:

    Uusimmat