Talousvesi keitettävä osassa Jyväskylää

Talousvettä suositellaan keitettäväksi Jyväskylässä, koska vesijohtoverkostossa on todennäköisesti myös epäpuhdasta vettä.

Jyväskylän seudulla epäillään olevan kolibakteeria Janakan vedenottamon vedessä.

Talousvedeksi käytettävän veden keittämistä suositellaan Jyväskylässä Halssilan, Kuokkalan, Keljonkankaan, Sarvivuoren ja Säynätsalon saaren pohjoisosassa sekä Jyväskylän maalaiskunnassa Vaajakoskella, Leppälahdessa ja Oravasaaressa.

Alueille johdetaan vesi Janakan vedenottamolta, missä huomattiin iltapäivällä veden puhdistuksessa käytettävän uv-desinfiointilaitteen rikkoutuneen. Maalaiskunnan Vesihuoltolaitoksen suunnittelupäällikön Sauli Hakkaraisen mukaan laite oli ollut rikki jo joitakin päiviä ennen kuin se huomattiin. Laitteen vian ja sen keston selvitys on kesken.

Vesi desinfioidaan toistaiseksi klooraamalla, mikä aiheuttaa veteen vaaratonta hajua ja makua.

- Talousvettä suositellaan silti keitettäväksi, koska vesijohtoverkostossa on todennäköisesti myös epäpuhdasta vettä, sanoo Hakkarainen.

Jyväskylän maalaiskunnan kolmelle alueelle vesi tulee edelleen Janakasta. Palokan, Tikkakosken sekä Vesangan vesilaitosten vesi on normaaliin tapaan käyttökelpoista.

Janakasta Jyväskylän puolelle johdettavan veden tulo on toistaiseksi katkaistu. Jyväskylän Energian vesijohtaja Markku Hantunen kertoo, että vesi tulee nyt väliaikaisesti Vuonteen tekopohja-alueelta.

Vettä suositellaan silti keitettäväksi, koska verkostossa on luultavasti vielä epäpuhdasta vettä putkien huuhtelusta ja puhtaan veden tulosta huolimatta. Keittosuositus koskee arviolta neljännestä Jyväskylän kotitalouksista.

Jyväskylän Energia suosittelee ruuanlaittoon ja juotavaksi käytettävää vettä keitettävän yli viisi minuuttia. Keittämättömällä vedellä voi kuitenkin peseytyä tai pestä pyykkiä. Koko alueella veden keittämistä suositellaan toistaiseksi. Laboratoriotulokset veden laadusta saadaan Hakkaraisen mukaan huomenna, jolloin tilanteesta tiedotetaan lisää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat