Taloustilanne varjostaa palkkaneuvotteluja

Epävarma taloustilanne varjostaa Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden ensi kevään palkkaneuvotteluja. Huoli talousnäkymistä on yhteinen sekä työnantajille että työntekijöille.

- Minusta olisi erittäin vastuutonta, jos me lähdemme tekemään sopimusratkaisua ottamatta huomioon sitä taantuman vaikutusta mikä tällä hetkellä on. Työllisyys on minun nähdäkseni yksi sellainen, mistä meidän pitää kantaa itse huolta, sanoo Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alanko.

- Kyllä se varmasti tulee vaikuttamaan aika paljon tähän tilanteeseen. Vielä me emme ole nähneet, että kuinka paha tästä tilanteesta tulee, sanoo puolestaan Metallityöväenliitto puheenjohtaja Riku Aalto.

Taloustilanteen takia metalli- ja teknologiateollisuudessa ollaan palkantarkistusneuvottelujen yhteydessä valmiita harkitsemaan jopa sopimuskauden venyttämistä.

- Samalla voimme tietysti arvioida sitä, olisiko syytä tehdä pitempiaikainen sopimus jo tässä vaiheessa ensi keväänä, Alanko jatkaa.

- Ei meillä ole mitään erityistä syytä, ettemmekö voisi sopia myöskin pitemmistä jatkoista, mutta kaikki riippuu tietysti tästä taloudellisesta tilanteesta ja että pääsemmekö yhteiseen sopimukseen työantajaliiton kanssa, luonnehtii Aalto.

Toisaalta myös koko nykysopimuksen irtisanominenkin on keväällä mahdollista, jos sopuun ei päästä.

- Milloin pitäisi syntyä tulosta? No kyllä lähtökohtaisesti ajatellaan niin että huhti-toukokuu on sellainen aika, jolloin näitä asioita sitten ratkaistaan, Aalto toteaa.

Yksi keskeinen kiistanaihe on paikallisista palkkaeristä sopiminen. Työntekijäpuolella jako on herättänyt nurinaa, vaikka tänä vuonna paikallinen sopiminen sujui jo huomattavasti viime vuotta paremmin.

Metallin ensi kevään neuvottelut kiinnostavat koko työmarkkinakenttää, sillä keskeisten vientialojen tulosopimus luo pohjaa myös muille palkkaratkaisuille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat