Taloustilanne painaa – onko kaikki pikkujoulut peruttu?

Epävarmasta taloustilanteesta huolimatta juuri kuumenemassa oleva pikkujoulukausi näyttää vilkkaalta. Muun muassa taksikuskit ovat jännittäneet, riittääkö tänä jouluna juhlijoita asiakkaiksi, vai pihistävätkö firmat juuri pikkujoulujen kohdalla.

– Kaikesta negatiivisesta uutisoinnista huolimatta näyttää siltä, että pikkujouluja pidetään. Täytyy kyllä myöntää, että talouden epävarmuus näkyy meilläkin siinä, että varausjänne lyhenee – mietitään viimeiseen asti, kuinka isolla porukalla juhlitaan ja millä hinnalla, kertoo Palace Kämp Group Oy:n general manager Lasse Lindström.

Myös Royal Ravintoloissa ollaan luottavaisin mielin. Vaikka työporukoiden suuret ryyppyjuhlat ovat heidän mukaansa "menneen talven lumia", riittää asiakkaita sesonkikaudelle.

– Sellaista asiaa kuin pikkujoulukausi ei enää ole. Nyt se on nimeltään joulusesonki, ja pitää firmojen pikkujoulujen lisäksi sisällään paljon muutakin – joululounaita, perhelounaita, viikonloppuruokailuja ja ihan vain iltojen yhteisiä ruokailuhetkiä, kertoo Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja Kasperi Saari.

Saaren mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana vahvistunut trendi ohjelmallisista pikkujouluista pitää yhä pintansa. Moni pikkujouluja juhliva yritys liittää iltaansa jonkin tapahtuman – teatterin, konsertin, stand up -näytöksen – ja tulee sen jälkeen yhdessä syömään. Sama on huomattu muuallakin.

– Juhlimisen yleinen siistiytyminen on ollut jo jonkin aikaa nähtävissä. Ensiksi hävisivät kosteat lounaat ja nyt on häviämässä äärikosteus muualtakin, Lindström Palace Kämpistä kertoo.

Tänä viikonloppuna vauhtiin lähtevä juhlintakausi kestää lähes jouluun saakka. Pikkujoulu näkyy myös liikenteessä – poliisi tehovalvoo öisin, taksijonot pitenevät ja aamuyön bussivuoroja lisätään.

Lue myös:

    Uusimmat