Taloustieteilijät: Budjetti oikein mitoitettu

Suurin osa maan johtavista kansantaloustieteilijöistä pitää valtion ensi vuoden budjettia oikein mitoitettuna nykyisessä taloustilanteessa. Kenenkään mielestä talousarvioesitys ei ole liian tiukka.

Talousprofessorit pitävät Lipposen hallituksen tähänastista talouspolitiikkaa tyydyttävänä. Se saa heiltä kouluarvosanan kahdeksan. Edellinen eli Esko Ahon hallitus joutui tyytymään seitsemään.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen pyysi kansantaloustieteilijöitä arvioimaan nykyisen ja edellisen hallituksen talouspolitiikkaa. Arvionsa antoi seitsemän kansantaloustieteen professoria, yksi yliassistentti ja kolme taloustutkimuslaitoksen johtajaa.

Taloustieteilijät muistuttavat, että Ahon hallituksen aikana taloustilanne oli erittäin vaikea. Lipposen hallitus on päässyt nauttimaan nousun vuosista. Nykyhallitus saakin kiitosta nimenomaan siitä, että se on pitänyt kasvun edellytykset kunnossa. Ahon hallitusta tieteilijät moittivat liian tempoilevaksi.

Ylikuumenemisen uhka ei kansantaloustieteilijöiden mukaan ole ainakaan vielä todellinen. Lähes kaikki torjuvat vaaran talouden ylikuumenemisesta.

Lue myös:

    Uusimmat