Taloussanomat: Itsepalvelu vei 12 000 myyjän työt

Asiakkaiden tekemän työn ansiosta kauppa pärjää ilman 12 000 kokoaikaisen työntekijän panosta, Taloussanomat kertoo verkkosivuillaan.

Itsepalvelu on yleistynyt eri palveluissa: kahviloissa astiat korjataan itse, laskut maksetaan verkossa ja julkisilla kuljetaan itse leimatuilla lipuilla. Tutkimuksen mukaan ilman asiakkaiden tekemää työtä kaupan alan tuottavuus ei olisi parantanut lainkaan viimeisten vuosikymmenten aikana.

Tuottavuuden kohentuessa asiakkaalta kauppareissuun kuluva aika on pidentynyt.

Työllisyyden kannalta palvelutyön siirtyminen kassapöydän toiselle puolelle on huono asia. Vuonna 2008 työtunteja oli kaupanalalla tarjolla 3,5 prosenttia vähemmän kuin 1980-luvun lopussa. Tämä vastaa 12 000 täysipäiväisen kaupanalan työntekijän työpaikkaa.

Työntekijöiden määrä alalla on nimellisesti noussut, mutta tämä selittyy niukasti tunteja tekevien osa-aikaisten runsaalla käytöllä.

Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala ei kuitenkaan allekirjoita väitettä, että tuottavuus olisi kasvanut palvelun kustannuksella.

– Varmaan joissakin kaupoissa on vähemmän työntekijöitä kuin ennen, mutta näin pitkä ja vahva tehokkuuden kasvu ei voi selittyä pelkästään sillä, että joitakin asioita asiakkaat tekevät itse, Pekkala kommentoi Taloussanomille.

Pekkala perustelee kauppareissuihin kuluvan ajan lisääntymistä valikoimien kasvulla.

Taloussanomien artikkelin voi lukea täältä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat