Talousrikoksista epäilty suomalaismies satimeen Sierra Leonessa

Talousrikoksista syytetty suomalaismies saatiin kiinni Sierra Leonessa Afrikassa ja luovutettiin viikonloppuna Suomeen, kertoo poliisi.

Kaksi vuotta sitten Suomessa poissaolevana vangittu eteläsuomalainen mies on toiminut rakennusalalla. Epäillyt rikokset on tehty Etelä-Pohjanmaalla.

Miehen jäljittämisessä yhteistyötä tekivät useat suomalaisviranomaiset, Interpol sekä poliisin ja rajavartioston Afrikkaan sijoittama yhdyshenkilö.

Rikosnimikkeet ovat törkeiksi luokiteltuja velallisen epärehellisyyksiä, veropetoksia ja kirjanpitorikoksia. Kyse on yhteensä miljoonista euroista, kertoo rikoskomisario Olli-Pekka Punkari Etelä-Pohjanmaan poliisista.

Osasta rikoksia mies on jo syytteessä Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Osa rikoksista on yhä esitutkinnassa, ja juttu siirtynee syyteharkintaan ennen kesää.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat