Talousrikoksessa voi olla mukana tietämättään

Suomalaisyrityksiin on kirjattu vastuuhenkilöitä, jotka eivät itse tiedä olevansa bisneksessä mukana. Helsingin poliisin mukaan henkilötietoja otetaan luvatta esimerkiksi netistä tai vanhalta työnantajalta.

Osa bulvaaneista on saanut palkkion nimensä myymisestä talousrikollisille.

Bulvaanien avulla voidaan peitellä sitä, että yrityksen todelliset pyörittäjät ovat esimerkiksi liiketoimintakiellossa tai järjestäytyneen rikollisryhmän jäseniä. Keskusrikospoliisi epäilee rikollisryhmien jäseniä olleen mukana useissa talousrikosjutuissa, vaikka heillä ei yleensä ole ollut virallista asemaa firmoissa.

Monesti bulvaanit ovat ulkomaalaisia, joiden roolin selvittely vaatii virka-apupyyntöjä ja hidastaa näin tutkintaa.

Helsingin poliisin mukaan bulvaanien käyttöä hillitsisi, jos Patentti- ja rekisterihallitus lähettäisi aina kirjeen rekistereihin merkityille. Näin kukaan ei joutuisi ainakaan tietämättään esimerkiksi yhtiön hallituksen jäseneksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat