Talouskriisi ruokkii Venäjän elintarviketeollisuutta

Venäläiset elintarvikeyritykset menestyvät harvinaisen hyvin taloustaantuman keskellä. Ruplan heikkeneminen on syönyt ulkomaisten kilpailijoiden asemaa ja nostanut tuontielintarvikkeiden hintoja Venäjällä jopa kymmeniä prosentteja. Putoava rupla on pakottanut ulkomaiset tuontiyritykset joko nostamaan hintoja tai laskemaan katetta.

Elintarvikemarkkinoita on heilauttanut myös sikainfluenssan pelko. Esimerkiksi linnunlihan myynti on saanut lisäpotkua sen jälkeen kun sikainfluenssa ilmestyi uutisiin.

Sikainfluenssan vaikutus markkinoihin ei ole ikuinen, mutta talouskriisillä voi olla pysyviäkin vaikutuksia. Ekonomisti Oleg Zamulinin mukaan venäläisyhtiöt tarttuvat nyt tilaisuuteen ja pyrkivät täyttämään Venäjän elintarvikemarkkinat uusilla kotimaisilla brändeillä.

- Jos muistellaan devalvaatiota vuonna 1998, juuri elintarvikkeet hyötyivät siitä eniten. Monet brändit liha- ja maitotuotteissa syntyivät juuri tuolloin. Ne ilmestyivät nopeasti ja valtasivat omat osastonsa supermarketin hyllyillä, Zamulinarvioi.

Venäjä on kieltänyt sikainfluenssan vuoksi sianlihan tuonnin kaikista Keski-Amerikan valtioista sekä yhdeksästä Yhdysvaltain osavaltiosta. Lisäksi Venäjä on kieltänyt kaiken kypsentämättömän lihan maahantuonnin Meksikosta sekä kolmesta Yhdysvaltojen osavaltiosta - Kansasista, Kaliforniasta sekä Teksasista.

Katso Mirja Sipisen raportti Moskovasta (Kymmenen uutiset 3.5.2009)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat