Talouskasvu jatkuu melko vahvana

Valtiovarainministeriön mukaan talouskasvu on ensi vuonna yhä liki kolme prosenttia. Myös työllisyyden kasvu jatkuu tänä ja ensi vuonna.

Kokonaistuotannon kasvu hidastuu aiemmin arvioitua vähemmän. Valtiovarainministeriö nosti tänään ennustetta bruttokansantuotteen kasvusta 0,1 prosenttiyksikköä 3,1 prosenttiin. Talouskasvu jatkuu kansantalousosaston mukaan verraten vahvana ja on ensi vuonna yhä lähes kolme prosenttia.

Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 5,5 prosenttia eli odotettua enemmän. Suhdannekierron huippu ohitettiin valtiovarainministeriön mukaan loppuvuonna. Ensi vuonna BKT kasvaa 2,7 prosenttia.

Työllisyyden kasvu jatkuu katsauksen mukaan edelleen tänä ja ensi vuonna edelleen. Työmarkkinat ovat kiristymässä, koska työvoiman tarjonta ei enää juuri kasva ja työttömyys lähestyy rakennetyöttömyyden tasoa.

Korkeasuhdanteen loppuvaiheen pitäminen hallittuna edellyttää valtiovarainministeriön mukaan suurta malttia kaikilla sektoreilla, erityisesti finanssipolitiikassa ja työmarkkinoilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat