Talouselämä: Eläkeiän nosto passaa, jos rahaa tulee lisää

Suomalaisten enemmistö hyväksyy nykyistä korkeamman eläkeikärajan, jos siten vältetään esimerkiksi eläkemaksujen korottaminen tai jos eläkekarttumaa parannetaan. Talouselämä-lehden teettämän mielipidetiedustelun mukaan 61 prosenttia kansalaisista hyväksyy tietyin ehdoin eläkeikärajan nostamisen kahdella vuodella nykyisestä 63 vuodesta 65 ikävuoteen.

Noin joka neljäs ei hyväksy alaikärajan nostamista edes siinä tapauksessa, että muutoin eläkemaksuja korotetaan tai eläkkeiden tasoa alennetaan.

Eläkevääntö alkaa taas ensi viikolla

Työmarkkinajärjestöt aloittavat ensi viikolla neuvottelut, joissa eläkeiästä ja muista uusista eläke-ehdoista on tarkoitus sopia. Hallitus odottaa järjestöiltä ehdotuksia helmikuun lopussa, jolloin hallituspuolueet kokoontuvat strategiakokoukseen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johdolla.

Talouselämän kyselyssä suosituimmaksi ehdoksi ikärajan nostamiselle nousi niin kutsutun superkarttuman parantaminen eli mitä iäkkäämmäksi on töissä, sitä paremman eläkkeen saa. Tämän vaihtoehdon valitsi joka viides vastaaja.

Kokoomus, vihreät ja RKP myönteisimmät

Hallituspuolueiden kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n kannattajista noin 75 prosenttia ja SDP:n kannattajista 63 prosenttia ja kristillisdemokraateista 61 prosenttia hyväksyy tietyin ehdoin eläkeiän nostamisen. Vasemmistoliiton enemmistö, 55 prosenttia, ei hyväksy ikärajan nostamista, vaikka eläkeiän ennallaan pitäminen johtaisi korkeampiin maksuihin tai huonompiin eläkkeisiin.

Oppositiossa olevien Perussuomalaisten kannattajista puolet ja keskustan kannattajista 63 prosenttia hyväksyy ikärajan nostamista tietyin ehdoin.

Tutkimuksen teki Talouselämän toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Tutkimukseen haastateltiin joulukuun kahden viimeisen viikon aikana 1008 henkilöä. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat