Talousasiantuntijat: Eurooppa kasvaa kahden prosentin vauhdilla

Euroopan talous kasvaa tämän vuoden aikana kahden prosentin vauhtia, ennustivat arvostetun saksalaisen tutkimuslaitoksen Ifon asiantuntijat. Brysselissä julkistetussa raportissaan asiantuntijaryhmä arvioi, että Euroopan talouskehityksessä on vihdoin näkyvissä nousua viime vuoden pettymyksen jälkeen: vuonna 2003 kasvu oli kituliaat 0,5 prosenttia.

Nyt ennustettu kahden prosentin kasvu on kuitenkin maltillista verrattuna Japanin ja Yhdysvaltain vastaaviin lukuihin.

Nousua on näkyvissä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, sanoi Ifo-instituutin johtaja Hans-Werner Sinn. Hänen mukaansa myös Saksassa on vihdoin näkyvissä merkkejä paremmista ajoista.

EU:n alueella keskimääräistä nopeammin kasvavat tänä vuonna etenkin Espanja, Kreikka, Irlanti ja Suomi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat