Talousasiantuntija: Pankeilla ei hätäsuunnitelmaa

Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila kertoo, että pankit eivät ole varautuneet millään lailla euron hajoamiseen.

Uotila sanoo MTV3:n Kymmenen Uutisten haastattelussa, että Suomen eroamista eurosta on käsitelty vain mielikuvaharjoitusten tasolla.

– Pidän erittäin epätodennäköisenä sitä, että Suomi lähtisi eroamaan eurosta. Kyse on suuresta ulkopoliittisesta projektista, ja ero olisi täydellinen hyppy tuntemattomaan. Sitä ei uskalleta tehdä, Uotila arvioi.

Uotilan mielestä tasavallan presidentti Sauli Niinistö on oikeassa, kun hän uskoo Euroopan keskuspankin joutuvan luomaan uutta rahaa.

Kyse on kuitenkin Uotilan mukaan vain rahan lainaamisesta kansallisille pankeille, eikä konkreettisesta rahan painamisesta.

– EKP on jo lainannutkin rahaa tänä vuonna huikeissa määrin. Se ei ole toistaiseksi auttanut, joten määrää pitää todennäköisesti lisätä.

Uotila ei pelkää rahan pumppaamisen lisäävän inflaation riskiä. Inflaatio nopeutuu vasta sitten, kun talous lähtee nousuun. Sitä ei Uotilan mukaan voi tapahtua vielä pariin vuoteen.

Tavalliselle kuluttajalle ei siis tulisi välittömiä seurauksia rahan lisäämisestä.

– Korot pysyisivät siitä huolimatta matalina, Uotila vakuuttaa.

(MTV3)

Katso Lauri Uotilan studiohaastattelu (Kymmenen uutiset 14.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat