Talous-Nobel Yhdysvaltoihin

Talouden Nobel myönnettiin Edmund Phelpsin ansioista makrotalouden saralla.

Amerikkalainen Edmund Phelps on saanut tämänvuotisen Ruotsin keskuspankin taloustiedepalkinnon eli taloustieteen Nobelin. Phelps on Columbian yliopiston kansantaloustieteen professori ja hän on tehnyt pitkän ja näkyvän uran taloustieteilijänä.

Ruotsin tiedeakatemia ilmoitti tänään, että Phelps saa palkinnon makrotaloustieteeseen liittyvistä tutkimuksistaan. Hänen tutkimuksillaan on Tiedeakatemian mielestä ollut suuri vaikutus taloustieteelliseen tutkimukseen ja ne ovat parantaneet ymmärrystä talouspolitiikan lyhytaikaisista ja pitkäaikaisista vaikutuksista.

Monipuolinen taloustieteilijä

Milton Friedman ja Edmund Phelps esittivät 1960-luvulla idean, että inflaation ja työllisyyden riippuvuuteen vaikuttavat myös inflaatio-odotukset. Perinteisen Phillips-käyrän mukaan kansantalouden inflaatiovauhti riippuu työttömyysasteesta. Phelpsin inflaatio-odotuksilla täydennetty Phillips-käyrä vakiintui osaksi valtavirtatutkimusta melko nopeasti.

Phelps on tunnettu kasvuteoreetikko. Hän on tutkinut, millä ehdoilla pitkän aikavälin tasapainoinen kasvu voi toteutua. Hän on tehnyt myös monia hyvinvointiteoriaan liittyviä tutkimuksia.

- Hän on ollut ilmeisen monipuolinen taloustieteilijä. Hän on ollut koko ajan pinnan alla, joten en yhtään ihmettele, että hän sai Nobelin palkinnon, arvioi Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Tapio Palokangas.

73-vuotias Phelps kuittaa 10 miljoonan kruunun eli vajaan 1,1 miljoonan euron palkintosumman. Tämän vuoden Nobelin palkinnot jaetaan Tukholmassa ja Oslossa 10. joulukuuta eli Alfred Nobelin kuolinpäivänä. Nobel kuoli vuonna 1896.

Viime vuonna taloustieteen Nobelin palkinto myönnettiin peliteoriaa tutkineille israelilaiselle Robert J. Aumannille ja yhdysvaltalaiselle Thomas C. Shellingille. Tutkijat saivat palkinnon tutkimuksista, joissa peliteoriaa on sovellettu konfliktien ja yhteistyön selvittämiseen.

Taloustieteen palkinto ei kuulu dynamiittimiljonääri Alfred Nobelin testamentilla perustettuihin alkuperäisiin Nobelin palkintoihin, joita oli viisi. Taloustieteen palkinnon perusti vuonna 1968 Ruotsin keskuspankki. Virallisesti palkinnon nimi on "Ruotsin keskuspankin Alfred Nobelin muistoksi jakama taloustieteen palkinto".

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat