Talous kärsii Lontoon iskuista

Asiantuntijat pelkäävät, että iskun seurauksena kuluttajien usko talouteen hiippuu ja talouskasvun vauhdittuminen pysähtyy. Iskut vaikuttivat myös öljyn hintaan.

Lontoon tämän päivän iskut ovat lisänneet taloudellista epävarmuutta ympäri Eurooppaa. Ekonomistit uskovat, että talouskasvun vauhdittumista on nyt turha toivoa.

Pelkona on, että kuluttajien usko talouteen hiipuu ja sitä kautta myös kulutus. Korkoja tilanne todennäköisesti painaa alaspäin.

Tänään huolien ytimessä oli Lontoo, mutta uusien iskujen uhka voi siirtää talouspelot Roomaan. Vielä on vaikea arvioida kuinka kauan isku Euroopan taloutta jäytää.

Iskut laskivat öljyn hintaa

Pohjanmeren Brent-raakaöljyn hinta laski nopeasti runsaat kuusi dollaria tynnyriltä Lontoon räjähdysten jälkeen. Alkuiltapäivästä Brentillä käytiin Lontoon markkinoilla kauppaa 54,67 dollarin tynnyrihintaan, kun Brentin noteeraus torstaina kävi uudessa 60,70 dollarin ennätyksessä.

Yhdysvaltain markkinoiden viiteöljyn hinta laski Lontoon tapahtumien jälkeen neljä dollaria kansainvälisillä markkinoilla. Yhdysvaltain viiteöljyn WTI:n hinta laski edellisillan ennätyksestä lähes neljä dollaria 57,81 dollariin tynnyriltä. Torstaina WTI:n noteeraus kävi 62,10 dollarissa eli korkeammalla kuin koskaan aiemmin.

Raakaöljyn hinnan ajoivat uusiin ennätyksiin Meksikonlahden öljykenttiä lähestynvä ensimmäinen pyörremyrsky, öljyn kysyntä ja sijoittajien kaupat. Opec-korin päätösnoteeraus nousi torstaina uuteen 54,80 dollarin ennätykseen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat