Taloudessa selvä käänne heikompaan, mutta ei "vapaapudotusta"

Suomen talousnäkymät ovat synkistyneet tuoreissa ennusteissa.

Esimerkiksi Suomen Pankki ennusti eilen, että bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 0,8 prosenttia. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan teollisuuden investoinnit vähenevät noin 10 prosentilla.

Ennusteiden laatijoiden mukaan tilanne siis pahenee vielä nykyisestä selvästi.

– Selvä käänne heikompaan on tulossa. Mitään vapaapudotusta ei kuitenkaan ole tulossa, sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Penna Urrila.

Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan pankin erityisen synkän ennusteen taustalla on tämän vuoden puolella saadut tiedot talouden suunnasta.

Hän toteaa, että talouden tilasta pitäisi syntyä yhteinen käsitys, ennen kuin toimivia ratkaisuja saadaan aikaiseksi.

– Ongelmiin löytyy syitä edellisen ja nykyisen hallituksen ajalta. Joskus työmarkkinasopimukset ovat heijastaneet paremmin talouden kehitystä kuin nyt, Liikanen pohti erimielisyyksiä.

"Kustannukset korkealla"

Liikasen mukaan taloutta lääkitään parhaiten lisäämällä kilpailua ja laskemalla kustannuksia.

– Kustannukset ovat nousseet meillä enemmän kuin muissa euromaissa.

Vuonna 2008 käynnistyneen finanssikriisin ohella Suomea on koetellut oma teollisuuden rakennemuutos. Paperin kulutus on laskenut, ja Nokia hiipui.

Liikanen toteaa, että yksittäisiä suuria menestystarinoita on vaikea nähdä.

– Alan supistuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se loppuisi. Metsäpuolella kehitetään uusia tuotteita ja toivottavasti ohjelmisto- ja teknologiaosaaminen synnyttää uusia yrityksiä.

Penna Urrila totesi, että valtion tulisikin tukea uusien alojen kasvua. Hän huomautti, että meneillään olevan rakennemuutoksen torjuminen politiikalla ei ole järkevää.

Katso Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen sekä EK:n Penna Urrilan haastattelut: (Huomenta Suomi 12.6.2013)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat