Mainos

Talouden Nobel Yhdysvaltoihin

Taloustieteen Nobel-palkinto on myönnetty kolmelle amerikkalaiselle: George A. Akerlofille, A. Michael Spencelle ja Joseph E. Stiglitzille.

Heidän ansiokseen katsottiin tutkimukset markkinoiden epäsymmetrisestä informaatiosta.

Tutkimusaihe viittaa siihen, että markkinoilla toisilla on enemmän tietoa kuin toisilla.

Esimerkiksi epäsymmetrisestä informaatiosta käy mm. se, että lainanottaja tietää enemmän mahdollisuuksistaan lainan takaisinmaksamiseksi kuin lainanantaja.

Akerlofin tutkimukset osoittivat mm., että taivasta hipovat lainakorot kehitysmaissa olivat seurausta juuri tästä epäsymmetrisestä informaatiosta.

Akerlof on tutkimuksissaan käsitellyt myös vanhusten vaikeutta ottaa yksilöllinen sairausvakuutus tai vähemmistöjen syrjäytymistä työmarkkinoilla.

Spence taas on tutkimuksissaan osoittanut mm., että yritysjohto sekä yrityksen hallitus tietävät enemmän yrityksen kannattavuudesta kuin osakkeenomistajat. Spencen mukaan yritys voi osakeanneilla pyrkiä osoittamaan markkinoille, että yhtiön kannattavuus on hyvä.

-Heidän tutkimuksensa luovat pohjan nykyaikaiselle informaatiotaloudelle, Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia totesi perusteluissaan.

Tutkimustietoa voi soveltaa niin kehitysmaiden maatalousmarkkinoihin kuin kehittyneiden maiden finanssimarkkinoihinkin.

Palkitut jakavat kymmenen miljoonan Ruotsin kruunun (runsaan kuuden miljoonan markan) palkintosumman. Akerlof (61) työskentelee Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, Spence (58) Stanfordin yliopistossa ja Stiglitzt (58) Columbian yliopistossa. (STT)

(MTV3-STT-AP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.