Talon rakentaminen alkaa

Vaasan Suvilahteen kohoavalla vuoden 2008 asuntomessualueella on käynnistynyt koko kansan TV-talon rakentaminen. Katsojathan ovat saaneet kertoa mielipiteensä internetissä talon suunnitteluratkaisuista ja materiaalivaihtoehdoista. Viime keväänä aloitetun kyselysarjan ensimmäinen valinta oli talon muoto ja tyyli, joiden kohdalla katsojat päätyivät suorakaiteen muotoiseen, harjakattoiseen taloon, jonka runkomateriaalina käytetään puuta. Sen julkisivut on pääosin rapattu siniharmaiksi, osin verhottu valkoiseksi maalatulla puulla. Vesikaton materiaali on harmaa betonitiili.

Myös ikkuna- ja ovivaihtoehdoista äänestettiin, samoin pihasuunnitelmasta, jossa valituksi tuli vaihtoehto "Laituri". Siinä talon vieressä kulkee puukäytävä, joka jatkuu laajan puuterassin nurkalta edelleen tontin poikki ja muuttuu veden päälle tullessaan laituriksi.

Kaksikerroksisen talon alakertaan sijoittuvat keittiö, olohuone ja yksi makuuhuone. Keittiöön katsojat valitsivat ergonomisen vaihtoehdon, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota työskentelykorkeuksiin ja koneitten sijoitteluun. Yläkerrassa sijaitsevat muut makuuhuoneet sekä saunaosasto.

Perustukset valmismuotteihin

Vanha merenpohja kaivettiin pois kunnes päästiin kovaan, kantavaan maahan saakka. Syntynyt kuoppa täytettiin louhekerroksella, jonka paksuus on kolmisen metriä. Sen päälle ajettiin hienompaa mursketta, jolla pinta saatiin tiivistettyä ja muotoiltua keskeltä reunoille viettäväksi. Tämän päälle lisättiin vielä sepelikerros, jossa ei ole enää ollenkaan nolla-ainesta - se toimii siis vaakasalaoja- ja kapillaarikatkokerroksena talon perustuksien alla.

Sokkeli valettiin EPS-eristemateriaalista valmistetulla Soklex-valmismuottijärjestelmällä. Muoteissa on valmiina raudoitukset ja eristeet yhdellä kertaa valettaville anturalle ja sokkelille, ja niitä voidaan helposti siirtää miesvoimin ja käsitellä tavallisilla käsityökaluilla.

"Näin syntyy helposti ja nopeasti tukeva ja paikallaan pysyvä sokkeli, joka pitää kylmän ulkona ja lämpimän sisällä", todistaa Soklex Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Piispanen. "Ennen valua voidaan vielä tarkistaa mitat ja tehdä tarvittavat korjaukset. Betonin ollessa löysää eristeet toimivat muotina, sen kovetuttua ne leikataan alhaalla olevaa katkoviivaa pitkin pois ja näin syntyneet eristepalat voidaan käyttää muualla - routaeristeiksi, rumpuihin, viemäreihin ja vastaaviin paikkoihin. Hukkaan ne eivät mene!"

Sokkeliin jää valmis, karhea betonipinta, joka voidaan käsitellä suunnittelijan ohjeiden mukaan.

Perustusten kuivuttua niiden päälle asennettiin ontelolaatat ja tehtiin saumavalut. Kantava alapohja on tuulettuva: ympäri sokkelia kiertää aukkoja, joiden kautta ilma pääsee kiertämään. Kosteutta ei pääse syntymään ja tila pysyy terveenä. Ontelolaatat kestävät vaivatta raskaidenkin tulisijojen ja kantavien väliseinien aiheuttaman kuorman.

Myös seiniä kiertävä routasuojaus toteutettiin styroxina tunnetulla polystyreenilevyllä, joka ylettyy 120 cm seinästä ulospäin. Yksi seinistä on kuitenkin aivan tien vieressä ja sinne asennettiin routaeristeeksi superkovaa polystyreenieristettä, sillä siinä joudutaan ajamaan rakennusaikana painavilla autoilla. Näin routaeriste ei mene lyttyyn ja menetä eristystehoaan.

Kun samassa yhteydessä asennettiin vielä kattovesi- ja salaojajärjestelmän putket, paketti alkaa olla perustusten osalta kasassa.

Katsojien rakennusurakka jatkuu uusilla äänestyksillä.

(JKA 7.9.2007)

Lue myös:

    Uusimmat