Tallinnassa rajoitetaan viinanmyyntiä

Viinanmyynti loppuu noin sadassa Tallinnan myymälässä.

Tallinnan kaupunginhallitus on päättänyt kieltää väkevien alkoholijuomien myynnin kaikissa alle 75 neliön myymälöissä. Päätös merkitse, että viinanmyynti loppuu noin sadassa myymälässä. Sulkemisen ajankohdasta on määrä päättää ensi viikolla.

Tallinnassa myydään nykyisin väkeviä alkoholijuomia lähes 500 myymälässä. Keskustapuolue ja Reformipuolue ovat pitkään käyneet keskusteluja alkoholin myynnin rajoittamisesta. Kaupunginjohtaja, Keskustapuolueen puheenjohtaja Edgar Savisaar, vaati alkoholinmyynnin kieltämistä kaikissa alle sadan neliön suuruisissa myymälöissä, mikä olisi vähentänyt väkeviä myyvien myymälöiden määrää jopa kahdellasadalla.

Reformipuolue kuitenkin vastusti näin suurta muutosta. Keskustapuolue ja Reformipuolue ovat lisäksi ilmoittaneet päässeensä sopuun alkoholinmyynnin kieltämisestä pääkaupungissa öisin kello 23-8.

Se, tuleeko kielto voimaan jo heinäkuussa vai vasta syksyllä, selviää Tallinnan valtuuston puheenjohtajan Maret Maripuun mukaan lähiaikoina. Tallinnan lisäksi paikallinen johto on myös useissa muissa Viron kaupungeissa rajoittanut viime aikoina alkoholin myyntiä ja mainostamista.

Tiistaista lähtien esimerkiksi Saarenmaalla Kuressaaren kaupungissa ei olutta ja viinejä saa lainkaan mainostaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat