Tallinnan venäläispatsas sai maalia päälleen

Nahistelu miehityksen muistomerkin ympärillä heijastaa virolaisten ja venäläisten suhdetta.

Tallinnan keskustassa sijaitsevan venäläissotilaan patsaan päälle on taas roiskittu maalia.

Vuonna 1947 Tallinnaan pystytetyn venäläissotilaan patsaan paikasta on kiistelty Virossa koko uuden itsenäisyyden ajan. Reformipuoluetta edustava pääministeri Andrus Ansip ilmoitti eilen puoltavansa patsaan siirtämistä Tallinnan keskustasta esimerkiksi hautausmaalle.

- Koska kyse on miehityksen muistomerkistä, pronssisoturi on vietävä pois niin pian kuin mahdollista, Ansip sanoi.

Viron keskusta ja vasemmisto puolestaan vastustavat patsaan siirtämistä. Keskustalainen talousministeri Edgar Savisaar on varoittanut mahdollisista seurauksista. Viro on toistaiseksi välttynyt venäläisvähemmistön mielenosoituksilta, jotka ovat Latviassa yleisiä.

Patsaan ympärillä on liikehditty ennen tämänpäiväistä töhrimistäkin. Sadat virolaiset vaativat patsaan siirtämistä pois lauantaina järjestetyssä mielenosoituksessa. Sunnuntain vastaisena yönä patsas oli töhritty Viron lipun sinisellä värillä. Seuraavana päivänä kymmenet Viron venäläiset veivät kukkia patsaalle.

Toukokuun alussa voitonpäivänä punalipuin varustautuneet venäläiset eivät päästäneet Viron lippuja kantavaa miesjoukkoa patsaalle. Patsaan vastustajat uhkasivat tuolloin jopa räjäyttää patsaan.

(MTV3-STT-Itar-Tass-BNS)

Lue myös:

    Uusimmat