Tallinnan paloittelusurman tuomio pysyi ennallaan

Tallinnan paloittelusurmasta tuomitun Markus Pasi Pöngän 12 vuoden vankeustuomio pysyy ennallaan.

Tallinnan piirikunnanoikeus päätti tiistaina, ettei se muuta maaoikeuden helmikuista päätöstä, jolla Pönkä tuomittiin vankeuteen murhasta.

Pönkä, 23, surmasi ja paloitteli 21-vuotiaan liikekumppaninsa Tallinnassa vuoden 2005 joulukuussa. Myös uhri oli suomalainen.

Piirikunnanoikeuden päätöksestä voi vielä valittaa Viron valtakunnanoikeuteen. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa. Jos päätös pysyy voimassa, Pönkä siirretään Suomeen istumaan rangaistustaan.

Pönkä saattaa joutua kotimaassa myös käräjille petosjutussa, jossa hänen epäillään takoneen huijauslaskuilla mittavat voitot.

Paloittelusurman uhri taas olisi ollut syytettynä Syöpäsairaiden tuki ry:n suuressa keräyshuijausjutussa.

Paloittelusurma paljastui, kun vuokraisäntä löysi ruumiin mustiin muovipusseihin paketoituna Tallinnan keskustan Maakri-kadun tornitalosta.

Pönkä myönsi oikeudessa sekä surman että paloittelun, mutta väitti toimineensa itsepuolustukseksi. Oikeuden mielestä teon motiivina oli halu pitää yksin miesten petoksilla hankkimat varat sekä hankkiutua eroon todistajasta, joka olisi voinut yhdistää Pöngän talousrikoksiin.

Ruumiin hävittäminen jäi kesken, koska Viron poliisi ehti napata Suomen poliisin talousrikoksista etsintäkuuluttaman Pöngän. Hän on ollut vangittuna joulukuun 2005 lopulta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat