Tallinnaan lisää risteilylaivoja

Tallinnaan saapuu alkavana kesänä aiempia vuosia enemmän risteilylaivoja. Tulostaan on ilmoittanut peräti 248 alusta, joiden ennustetaan tuovan mukanaan 240 000 turistia. Yksi ennätys rikottiin jo eilen, kun satamassa kävi yhden päivän aikana peräti seitsemän risteilyalusta.

Risteilyjen voimakkaan kasvun myötä Tallinnan satama uhkaa jäädä pieneksi viime vuosien laajennustöistä huolimatta. Ensi kevääksi satama suunnitteleekin rakentavansa yli neljän miljoonan euron arvoisen lisälaiturin palvelujen turvaamiseksi.

Viime kesänä Viron pääkaupungissa pysähtyi 165 alusta, jotka toivat Tallinnaan noin 200 000 matkailijaa. Suurin osa Tallinnan risteilyvieraista on amerikkalaisia, mutta myös saksalaisten ja brittien osuus on kasvussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat