Tallinna etsii suomalaisia kulttuurimatkailijoita

Sadattuhannet suomalaiset tuntevat jo Tallinnan halpana ostos- ja juhlintapaikkana. Virolaiset haluaisivat nyt houkutella suomalaisia tutustumaan myös maan kulttuuriin.Osin tässä on jo onnistuttuki.

Estonia teatterissa esimerkiksi ooppera- ja balettiesityksessä kävijöistä 10-15 prosenttia on tätä nykyä suomalaisia, laskeskelee teatterin kansainvälisten asioiden koordinaattori Susanna Ketola.

Pääosa teatteriin tulijoista on ollut ryhmämatkailijoita, joille matkanjärjestäjä hankkii liput etukäteen. Jotta muidenkaan tulo ei tyssäisi ainakaan lipunhankinnan hankaluuteen, selvitetään Estoniassa parhaillaan mahdollisuuksia saada ooppera- ja balettilippuja myyntiin myös Suomessa.

Suomalaisittain halvat hinnat ovat pitäneet Ketolan mukaan Estonian kynnyksen matalalla: ooppera-, operetti- ja balettiesitysten yleisössä on ollut paljon suomalaisia ensikertalaisia tutustumassa heille uusiin taiteenlajeihin.

Estonian ohjelmassa on syksyn aikana mm. Verdin Nabucco, Straussin Lepakko ja Mozartin Figaron häät. Tallinnan konserttisyksyn aikana kuultavista virolaisnimistä lienevät suomalaisille tutuimmat vanhan musiikin yhtye Hortus Musicus ja pianisti Kalle Randalu. Mukana on myös muutamia suomalaisia: kapellimestari Juha Kangas, pianisti, kapellimestari Ralf Gothoni, baritoni Jorma Hynninen ja sopraano Dilber. Kielirajoitukset ohjannevat valtaosan suomalaisista joko musiikin tai kuvataiteiden pariin. Esimerkiksi Viron Draamateatterin ohjelmassa on kuitenkin tänä syksynä ainakin yksi ihan tutunkuuloinen teos - Minu veetlev leedi eli My Fair Lady.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat