Tallinkin vatsatautiepidemia johtui kaliki-viruksesta

Tallink-varustamon Romantika-laivalla taannoin esiintyneen vatsatautiepidemian aiheuttajaksi on selvinnyt kaliki-virus. Taudin syy selvisi tänään valmistuneissa tutkimuksissa, kertoo Helsingin kaupungin ympäristöterveyspäällikkö Antti Pönkä.

- Kyseessä ei ilmeisestikään ole ruokamyrkytys. Sekä Virossa että Etelä-Suomessa on parhaillaan monilla paikkakunnilla ripuliepidemioita. Ja ainakin Suomessa on todettu, että ripulin aiheuttaja on hyvin usein juuri kaliki-virus, Pönkä selittää.

Kaliki-virus on yleisimpiä vatsatautiepidemioiden aiheuttaja aikuisilla.

- Nyt on käynyt ilmeisesti niin, että virus on jäänyt laivalle kiertämään ja leviämään ihmisestä toiseen. Virus on ilmeisesti levinnyt myös pinnoista ja esineistä kosketuksen välityksellä.

Kaliki-virus on erittäin herkästi tarttuva, mutta Pönkän mukaan se täytyy kosketuksen jälkeen saada suuhun tai hengitysteihin.

Joskus kaliki voi aiheuttaa myös ruokamyrkytyksen, mutta tällä kertaa tämä vaihtoehto voidaan melko varmasti rajata pois.

- Se, että tautitapauksia esiintyi viikon ajan ruokailutavoista riippumatta osoittaa sen, ettei virus ole levinnyt elintarvikkeiden mukana ainakaan oleellisesti, Pönkä sanoo.

Romantika-aluksella havaittiin vatsatautitapauksia 24.-25. lokakuuta. Kaikkiaan tautiin sairastui ainakin 120 ihmistä.

Epidemian kärki näyttää taittuneen

Antti Pönkä vieraili viime viikolla Romantika-laivalla, ja sille annettiin hänen mukaansa perusteelliset hygieniaohjeet kaliki-viruksen varalta. Tällä kertaa kyseessä oli poikkeuksellinen tautiepidemia nimenomaan laajuutensa takia. Tauti on luonteeltaan raju mutta lyhytaikainen.

- Se on tavallisesti kestänyt korkeintaan pari vuorokautta, ja pahimmat oireet, oksentelu ja ripulointi, vielä vähemmän aikaa, Pönkä luonnehtii.

Rajuudestaan huolimatta tauti on hyvänlaatuinen, koska se ei aiheuta jälkitauteja samassa mitassa kuin esimerkiksi salmonella. Parhaat keinot kaliki-viruksen tartunnan estämiseksi löytyvät yleisistä hygieniatoimista, mm. huolellisesta käsien pesusta.

Romantikan matkustajia vaivannut vatsatauti näyttää Pönkän mukaan olevan nyt jo voiton puolella, ainakaan hänen tietoonsa ei ole enää tullut uusia tautitapauksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat