Tallink seilaa edelleen vastatuulessa

Virolainen laivavarustamo Tallink on tehnyt syksyllä edelleen tappiota. Yhtiö kertoo tappioiden johtuvan rahtiliikenteen vähenemisestä ja siitä, että matkustajat kuluttavat aiempaa vähemmän rahaa laivoilla.

Matkustajamäärät sen sijaan olivat syksyllä edelleen hienoisessa kasvussa.

Tallinkin tappioputki on jatkunut jo pitkään. Nettotulos jäi syys-marraskuussa 1,2 miljoonaa euroa pakkaselle vuoden takaiseen verrattuna. Tappio kuitenkin lähes puolittui vuoden takaiseen verrattuna, sillä vuotta aiemmin tappiota kertyi noin 2 miljoonaa euroa.

Tallink on pyrkinyt tasapainottamaan talouttaan irtisanomisilla ja vanhojen alusten myynnillä. Lokakuussa Tallink myi Autoexpress 2 -aluksen, ja yhtiö kertoo käyvänsä parhaillaan neuvotteluja useiden muiden alusten myynnistä.

Tallink nappasi syksyllä Itämeren matkustajaliikenteen markkinajohtajuuden Viking Linelta. Viking Line kertoi joulukuussa, että sen tulos jäi lokakuussa päättyneellä tilikaudella hieman pienemmäksi kuin edellisvuonna. Tulos oli kuitenkin plusmerkkinen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat