Tällaistä laitetta automaattihuijarit käyttivät

Vain pieni kameran reikä pankkiautomaatin yläreunaan kiinnitetyssä noin 50 cm mittaisessa ylimääräisessä palkissa paljastaa huijauksen olevan käynnissä. Käytännössä tällaista on siis mahdoton huomata etenkin kun tämä sovitepala pyritään tekemään samasta materiaalista ja saman värisenä kuin aito automaatti on.

Helsingin rikospoliisi tutkii juttua, jossa eteläeurooppalaiset rikolliset olivat sijoittaneet Helsingin kantakaupunkiin pankkiautomaateille muutamia korttien kopiointiin ja tunnuslukujen kuvaamiseen tarkoitettuja laitteistoja.

Järjestelmä toimii siten, että korttiaukkoon sijoitettu kopiointilaite tallentaa kortin magneettijuovan tiedon. Samaan aikaan yläpuolelle sijoitettu kameralaite videoi käyttäjän tunnusluvun.

Tämän jälkeen rikolliset kykenevät valmistamaan itse automaattikortteja ja tunnusluvun avulla tyhjentämään tilejä.

- Korttiaukkoon sijoitettua kopiointilaitetta ei voi havaita, vaikka kuinka sinne tuijottelisi, rikoskomisario Kari Niinimäki sanoo. - Eikä tuon kameralaitteistonkaan huomaaminen helppoa ole.

Niinimäen mukaan paras onkin suojata toisella kädellä tunnusluvun naputtelu.

Lisää rikospoliisin tutkimasta jutusta:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat