Tällaisia lahjoja presidentit ovat saaneet – katso kuvat

Tasavallan presidentit ovat vuosien saatossa saaneet vieraiden valtojen edustajilta jos jonkinlaisia lahjoja.

Klassisia muistoesineitä ovat esimerkiksi vaasit, veistokset ja taulut, joita on jokaiselle presidentille kerääntynyt laatikkokaupalla.

Lahjojen joukkoon mahtuu kuitenkin myös erikoisempia esineitä, kuten aseita, astiastoja ja jopa helikopteri.

Presidentti Tarja Halosen saama kissanpentu ei ole suinkaan ensimmäinen Suomen presidentille annettu eläinlahja.

Muun muassa Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto ovat tuoneet ulkomaanvierailuiltaan tuliaisiksi hevosia.

Presidentti Kekkonen sai vuonna 1957 Neuvostoliitossa vieraillessaan lahjaksi kaksi orlov-tammaa, jotka nimettiin Suomessa Kaunottareksi ja Suosikiksi. Kaksi vuotta myöhemmin presidentille annettiin vielä yksi orlov, harmaa ori Lento.

Presidentti Koivisto teki puolestaan lokakuussa 1992 valtiovierailun Kazakstaniin. Matkan yhteydessä presidentti Nursultan Nazarbajev lahjoitti hänelle Zaslon-nimisen ratsuhevosen.

Museonhoitaja Aino-Maija Kaila Urho Kekkosen museosta kertoo, että presidenttien lahjahevosia on hoidettu perinteisesti Ypäjällä.

– Ne ovat olleet hyvin korkeatasoisina, ja siksi niitä on käytetty siitoshevosina. Sillä lailla on saatu Suomeen lisää hyvää verta, Kaila sanoo.

Urho Kekkosen saamia lahjaesineitä on runsaasti esillä presidentin museossa Tamminiemessä.

Museonhoitaja Kaila kertoo, että esimerkiksi Kekkosen työhuoneesta löytyy Yhdysvaltojen entisen presidentin Lyndon B. Johnsonin antama maailmankartasto ja karttakaappi.

– Kekkoselle annetut lahjat on pääsääntöisesti säilytetty. Presidentin perikunta lahjoitti ne muun esineistön kanssa museolle hänen kuolemansa jälkeen, Kaila sanoo.

Muutama vuosi sitten museossa järjestettiin näyttely, johon jokainen elossa oleva presidentti sai itse valita yhden esineen näytillepantavaksi.

Kaila kertoo, että Martti Ahtisaari toi näyttelyyn vankilasaari Robben Islandilta irrotetun muurinpalasen, jonka presidentti oli saanut Nelson Mandelalta.

– Lahja oli vain kiveä, mutta se oli presidentti Ahtisaarelle todella arvokas. Sen symbolinen arvo oli valtava, koska Ahtisaarikin on tehnyt pitkään työtä rauhanrakentajana, Kaila sanoo.

Koska Kekkonen ehti olla presidenttinä 25 vuotta, hänelle on kerääntynyt Kailan mukaan eniten lahjoja.

Yksi isoimmista presidenteille annetuista lahjoista osoitettiin myös Kekkoselle: 60-vuotissyntymäpäivänään Kekkonen sai Neuvostoliitolta lahjaksi täysikokoisen ja toimintakykyisen helikopterin.

Lahja päätyi hyvään käyttöön, vaikka presidentti ei kopterilla itse lennellytkään.

– Se annettiin Lääkintöhallituksen käytettäväksi, Kaila muistelee.

Lue myös:

    Uusimmat