Tällainen on al-Qaida nykyisin - Jemenin tilanne erityisesti huolestuttanut länttä

Terrorismitutkija kertoo, että tiedot terroristiverkosto al-Qaidan tilanteesta vaihtelevat.

Tutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta kertoo, että al-Qaidaan liitoksissa olevia samantyyppisten tavoitteiden puolesta toimivia järjestöjä on melko aika monessa maassa, pieniä ryhmittymiä myös länsimaissa. Terrorismin kannalta viime aikoina eniten huolestuttavia maita ovat olleet Pakistan ja Jemen sekä myöhemmin myös Somalia. Malkin mukaan missään maassa järjestö ei ole hirvittävän vahva. Eri näkemyksiä on siitä, onko verkosto hiipumassa vai onko se yhä vakavasti otettava uhka.

Al-Qaida näkee vihollisenaan ensisijaisesti Yhdysvallat. Tutkijan mukaan se pitää vihollisinaan myös muita länsimaita ja monien islamilaisten valtioiden nykyistä hallintoa sekä jossain määrin myös muita muslimiryhmiä.

Paikallisen osaston voi perustaa kuka tahansa

Keskusjohtoista organisaatiota verkostolla ei tutkija Leena Malkin mukaan enää ole, vaan paikalliset verkostot toimivat suhteellisen itsenäisesti.

– Al-Qaida on aika pitkään jo toiminut periaatteella, että yleiset suuntaviivat on annettu keskusjohdolta, ja yksittäisille yksittäisille ryhmille on annettu paljon vapautta siitä, mitä tehdään ja minne isketään, sanoo Malkki.

Tutkijan mukaan al-Qaidan keskusjohto on viime vuosina kannustanut siihen, että järjestön tavoitteet omikseen kokeva voi perustaa ryhmän ja nimetä sen al-Qaida-osastoksi. Johto on kehottanut siihen, että paikalliset järjestöt eivät edes loisi yhteyksiä keskusjohtoon vaan ne toimisivat omilla resursseillaan ja hankkisivat oman rahoituksensa.

Tutkijan mukaan syynä tähän on se, että al-Qaida on niin tarkan seurannan kohteena, että kaikenlainen yhteydenpito keskusjohtoon olisi sille turvallisuusriski. Todennäköisyyttä onnistua iskuyrityksissä pidetään suurempana, jos kytköksiä ei luoda vaan lähdetään ainakin jonkinasteisesta tuntemattomuudesta rakentamaan kampanjaa.

Jemenistä toimitettiin iskuihin kannustavaa englanninkielistä lehteä

Jemenissä toimiva järjestö on Arabian niemimaan al-Qaida. Se syntyi vuonna 2009, kun Saudi-Arabiassa ja Jemenissä toimineet al-Qaida-verkostot yhdistyivät.

Tutkija Leena Malkin mukaan Jemenin järjestö on erityisesti huolestuttanut länsimaita. Syynä tähän on muun muassa se, että järjestö on tehnyt ulkomaille innovatiivisina pidettyjä iskuyrityksiä. Eräässä näistä käytettiin alusvaatteisiin rakennettua kehittynyttä pommia.

Malkki kertoo, että al-Qaidalla on Jemenissä paljon paikallista toimintaa. Sillä on lähes päivittäisiä yhteenottoja Jemenin turvallisuusviranomaisten kanssa, se on tehnyt joitakin turisteja kohtaan suunnattuja pommituksia, joitakin kidnappauksia ja länsidiplomaattien murhayrityksiä sekä iskuja ja niiden yrityksiä myös Saudi-Arabiaa vastaan.

Alueen tilanne on huolestuttanut länsimaita tutkijan mukaan myös siksi, että Jemenistä käsin toimitettiin parin vuoden ajan englanninkielistä al-Qaidaa kannattavaa lehteä, jossa kannustettiin iskuihin ja annettiin niihin neuvoja.

Lue myös:

    Uusimmat