Mainos

Tällä tavalla ilmaiseksi yli 18 000 euron lomalle?

Eivätkö omat rahat riitä matkailuun? No, lomalle voi pyrkiä muillakin tavoin. Australiassa rahapulasta kärsivä nuori nainen päätti ryhtyä kerjäämään matkarahoja Euroopan ympärimatkaan tuntemattomilta netin kautta.

Nainen haaveilee 25 000 Australian dollarin (hieman yli 18 000 euron) hintaisesta Euroopan kiertomatkasta. Hän kerää matkaa varten dollarin lahjoituksia perustamallaan nettisivustolla.

Nimettömänä pysyttelevä 23-vuotias brisbanelaisnainen kertoo yrittäneensä säästää matkaa varten omasta 36 000 dollarin (noin 26 000 euron) vuosipalkastaan, mutta turhaan.

– Söin säilyketonnikalaa lounaaksi, en ole ostanut vaatteita kuukausiin, jaan asunnon kämppäkaverin kanssa, enkä siltikään saa säästettyä, nainen kertoo Herald Sunin haastattelussa.

– Sitten ajattelin, että tarvitsen vain 25 000 anteliasta, jotka kukin lahjoittavat dollarin.

Nainen myöntää, ettei ole hyväntekeväisyyskohteena kenties tärkeimmästä päästä. Hän toteaa kuitenkin, että lahjoittajien paras palkinto olisi hänen kiitollisuutensa.

– Itse annan aina kaikki pikkurahani hyväntekeväisyyteen. Tämä olisi minulle aivan uskomaton kokemus.

(MTV3)

Naisen matkakassaa varten perustama sivusto.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.